Kylmäala tarvitsee lähivuosina jopa tuhansia uusia työntekijöitä

19.3.2019

Suomen kylmäliikkeiden liiton arvion mukaan kylmäalalla tarvitaan jopa 2 000 uutta työntekijää seuraavan viiden vuoden aikana, sillä osaajia eläköityy samaan aikaan, kun alalla on meneillään suuria muutoksia ja yritysten näkymät ovat erittäin hyvät.

Seuraavan viiden vuoden aikana kylmäalalta voi poistua eläkkeelle 700 - 800 pätevää henkilöä eli joka kahdeksas nykyisistä osaajista. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin kylmäalan rekisterien mukaan kylmäalalla työskentelee tällä hetkellä noin 6 500 henkilöä, joilla on Tukesin myöntämä kylmäalan pätevyys. Niistä yli 65-vuotiaita on jo noin 300 ja 60 - 65-vuotiaita noin 450.

Samaan aikaan kylmäalalla on meneillään yksi historian suurimmista muutoksista, kun EU-vaatimukset pakottavat siirtymään ympäristöystävällisempiin kylmäaineisiin. Lisäksi lämpöpumppujen ja lämpöpumpputeknologian sovellusten odotetaan kasvattavan suosiotaan.

Suomen kylmäliikkeiden liiton arvion mukaan yksistään vähittäiskaupalla on edessä 700 - 800 miljoonan euron urakka, kun elintarvikkeita myyvien kauppojen kylmälaitokset ja -laitteet on muutettava uusien EU-määräysten mukaisiksi vuoteen 2030 mennessä.

Tähän urakkaan tarvitaan valtava joukko alan ammattilaisia. Työtä on niin paljon, että sitä tekemään tarvitaan jatkuvasti 2 000 henkeä aina vuoteen 2030 asti, jolloin EU-määräykset tulevat voimaan, liiton toimitusjohtaja Mika Kapanen sanoo.

Suomen kylmäliikkeiden liiton tekemän jäsenkyselyn mukaan alan yritykset näkevät kylmäalan ja oman yrityksen tulevaisuuden hyvin positiivisena. Yli 90 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä odottaa sekä kylmätoimialan että oman yritystoiminnan kasvavan seuraavan viiden vuoden aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että jäsenyrityksillä on tarve palkata noin 400 työntekijää käytännössä heti ja kaikkiaan 1 000 työntekijää seuraavan viiden vuoden aikana.