Tuulivoima-ala: Tuulivoiman tuotanto viisinkertaiseksi vuonna 2030

20.6.2018

Suomalainen tuulivoima-ala tavoittelee 30 TWh vuosituotantoa vuoteen 2030 mennessä – tuotannolla katettaisiin 30 prosenttia Suomen sähköntuotannosta.

30 TWh tuulivoiman vuosituotanto tarkoittaa Suomen tuulivoimayhdistys ry:n laskelmien mukaan yli 20 miljardin euron investointeja, yli 50 miljoonan euron kiinteistöverotuloja kunnille vuosittain ja 9 - 18 miljoonaa tonnia vuosittaisia CO2-päästövähennyksiä sekä työpaikkoina noin 17 000 henkilötyövuotta.

Tuulivoimayhdistyksen vision mukaan Suomen nykyinen tuulivoimatuotanto voitaisiin viisinkertaistaa helposti, mutta tavoitteeseen pääsy edellyttää ennen kaikkea kunnianhimoisia uusiutuvan sähköntuotannon tavoitteita vuodelle 2030. Yhdistys muistuttaa, että uusiutuvan energian rakentamisen edellytyksistä pitää huolehtia, edistää sen markkinaehtoista rakentamista, mutta myös tarvittaessa jatkaa tuotantotuen kilpailuttamista.

Wärtsilä Energy Solutions puolestaan arvioi, että tuulivoima on kilpailukykyistä ilman tukia Suomessa jo nyt – hintataso uudelle tuulivoimalle on noin 30 euroa / MWh.

Yrityksen mukaan tuulivoimaa tullaan lisäämään Suomeen markkinaehtoisesti merkittäviä määriä – vuoteen 2030 mennessä jopa seitsemänkertainen määrä verrattuna nykytilanteeseen.