Empower osti Trelabin teknologiaratkaisut

22.2.2018

Helsinkiläinen Empower oy on ostanut tamperelaisen Trelab oy:n kehittämät reaaliaikaiseen mittaustekniikkaan perustuvat ratkaisut. Hankinnalla Empower vahvistaa teollisuudelle suunnattuja digitaalisia ratkaisujaan ja luo uusia IOT-teknologiaa hyödyntäviä palveluita.

Yksi nopeimmin kasvavista liiketoiminta-alueistamme on digitaaliset ratkaisut, joita toimitamme sekä teollisuuden käyttöön että energia-alalle. Laajennamme nyt IOT-teknologiaosaamistamme ja panostamme strategiamme mukaisesti vahvasti älykkäämmän yhteiskunnan rakentamiseen”, Empower-konsernin toimitusjohtaja Jari Onniselkä kertoo.

Empower rakentaa ja huoltaa sähkö- ja tietoliikenneverkkoja, kunnossapitää tehtaita ja voimalaitoksia sekä toimittaa tietojärjestelmiä ja palveluratkaisuja energiasektorille. Yhtiö toimii yli sadalla paikkakunnalla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli noin 243 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 1700 henkilöä.