YIT: Allianssi toimi Suomenlinnan tunnelin korjauksessa

26.2.2018

Tämän vuoden alussa valmistunut Suomenlinnan huoltotunnelin korjaushanke osoitti YIT:n mukaan allianssimallin toimivuuden.

Suomenlinnan huoltotunneli. Kuva YIT.

Suomenlinnan huoltotunnelin peruskorjaushankkeen budjetti oli noin 7 miljoonaa euroa. Suomenlinnan hoitokunnan tilaaman työn allianssikumppaneina toimivat YIT Oyj ja Pöyry Oyj. Haastava merenalainen hanke saatiin valmiiksi tavoiteaikataulussa ja budjetin mukaan. Hankkeen suunnittelijan, Pöyryn Klaus Einsalon mukaan hankkeen suunnittelun joustava toteutus onnistui järkevästi.

– Heti alussa päätimme, että suunnittelu tehdään kevyesti. Suunnitelmaa haluttiin testata työn aikana. Kun sitten matkan varrella tunnelissa paljastui yllätyksiä, pystyimme testaamaan erilaisia vaihtoehtoja ja muuttamaan suunnitelmia ketterästi. Tällä tavoin yhdessä tekeminen teki työprosessista tehokkaan, Einsalo selvittää allianssin hyötyä projektissa.

Einsalon mukaan allianssitoteutuksessa kaikki ottivat tavallista enemmän vastuuta oman työnsä suunnittelusta.

– Se edisti ketteryyttä, loi yhteishenkeä ja teki projektista onnistuneen, Einsalo kiittelee.


Lue koko artikkeli YIT:n sivuilla