Voimatel irtisanoo enintään 75 henkilöä

27.8.2019

Voimatel oy:n kesäkuussa alkaneet YT-neuvottelut ovat päättyneet. Neuvotteluiden tuloksena yhtiö vähentää enintään 75 henkilöä, aiemmin arvioidun vähennystarpeen ollessa 110 henkilöä.

5.9. lähtien yhtiö organisoituu neljään kokonaisvastuulliseen liiketoimintayksikköön, joita ovat jakeluverkot, tietoverkot, uudet palvelut ja managed services.

Uudistettu toimintamalli mahdollistaa yrityksen mukaan ketterämmän ja tehokkaamman asiakaspalvelukyvyn. Suunnitelluilla toimenpiteillä se uskoo pystyvänsä palauttamaan yhtiön kilpailukyvyn ja saavuttamaan säästötavoitteet.

– Olemme yhteistyössä henkilöstömme ja prosessia varten perustettujen työryhmien kanssa löytäneet säästökohteita ja edellytyksiä kannattavalle pitkäjänteiselle toiminnalle. Olen kiitollinen henkilöstön ymmärryksestä ja aktiivisesta osallistumisesta kaikille ikävään, mutta välttämättömään prosessiin. Uskon, että päätetyillä ratkaisuilla rakennamme yhtiön tulevaisuutta yhdessä positiiviseen suuntaan, toimitusjohtaja Timo Rask toteaa.