Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä laski

28.2.2018

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2017 loka-joulukuussa 8,6 miljoonalle kuutiometrille, joka oli 17 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin.

Loka-joulukuussa asuinrakennuksille myönnettiin rakennuslupia 3,3 miljoonalle kuutiometrille. Määrä oli 11,7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua piti yllä asuinkerrostaloille myönnetyt rakennusluvat, joista noin puolet myönnettiin pääkaupunkiseudulle.

Määrällisesti myönnettyjen rakennuslupien määrä kuitenkin nousi. Lupia myönnettiin loka-joulukuussa kaikkiaan 11 235 asunnolle, mikä on 19,0 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Lukuja selittää entistä pienempien asuntojen kysyntä erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Asuinrakentaminen kasvoi viimeisellä neljänneksellä 11,7 prosenttia, samaan aikaan muu kuin asuinrakentaminen väheni 28,1 prosenttia. Koko vuoden 2017 aikana rakennuslupia myönnettiin tilavuudella mitattuna noin puoli prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Rakennustuotannon volyymi eli käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo kasvoi loka-joulukuussa 5,2 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi kasvoi ajanjaksolla 9,1 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi 1,9 prosenttia.

 

Koko uutinen Tilastokeskuksen sivuilla