Vaarallisimpien sähkölaitteiden määrä väheni markkinoilla

29.1.2020

Vaarallisia sähkölaitteita löytyi viime vuonna markkinoilta aiempaa vähemmän. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes määräsi 19 vakavasti puutteellista sähkölaitetta kerättäväksi pois kuluttajilta vuonna 2019, kun edellisvuonna näitä takaisinvetoja oli 46.

Tukes teki vuonna 2019 sähkölaitteiden markkinavalvontaa yhteensä 2 400 kivijalkamyymälään ja verkkokauppaan. Valvontakäyntien määrä säilyi aiemmalla tasolla. Valvonta kohdistui riskiperusteisesti epäilyttäviin tuotteisiin tai uusiin tuoteryhmiin, ja osa epäilyttävistä laitteista testautettiin.

Tukes testautti yhteensä 538 sähkölaitetta, ja testausten perusteella 141 laitetta määrättiin kerättäviksi pois markkinoilta. Näistä vakavimmin puutteelliset 19 laitetta määrättiin palautusmenettelyyn eli kerättäväksi pois kuluttajilta.

Eniten markkinoilta poistetiin erilaisia valaisimia ja seuraavaksi eniten erilaisia latauslaitteita ja muuntajia. Muut poistetut laitteet olivat esimerkiksi lämmittimiä, jatkojohtoja ja asennustarvikkeita. Vaaralliset tuotteet löytyvät Tukesin markkinavalvontarekisteristä.

– Testattujen USB-latureiden osalta tulokset näyttäisivät parantuneen, johtava asiantuntija Mika Toivonen kertoo.

Testatuista 46 USB-laturista vain kolmessa oli vakavia turvallisuuspuutteita. Edellisvuonna testatuista 60 USB-laturista kolmasosassa todettiin vakavia puutteita.

– Valaistustuotteissa, kuten valonheittimissä ja katto- ja seinävalaisimissa, oli edelleen erittäin paljon puutteita. Yli 60 prosenttia sähkölaitteista, joiden myyntiä piti rajoittaa, oli ledivalaisimia, -valaisintarvikkeita ja -valonheittimiä. Tukes osallistui myös eurooppalaiseen hiustenhoitoon tarkoitettujen sähkölaitteiden testausprojektiin. Laitteissa ei ollut turvallisuutta vaarantavia puutteita, Toivonen selvittää.