HD-siirtymän viivästyminen puhutti Antennialan tekniikkapäivillä

29.10.2018

Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry:n Antennialan tekniikkapäivä pidettiin 25.10. Hämeenlinnan Aulangolla. Päivän tunnelmaa sähköisti Yleisradion edellisenä päivänä julkaisema tiedote teräväpiirtosiirtymän lykkääntymisestä.

Suomessa piti siirtyä pelkästään teräväpiirtoisten televisiolähetysten katseluun keväällä 2020. Sitä varten Yleisradio julkisti hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön T2-siirtymän jälkeen käytettävistä antenniverkoista, mutta DNA valitti Ylen tarjouspyynnön mahdollisesti kilpailua syrjivistä muotoiluista markkinaoikeuteen.

Olli Sipilä

Valituksineen mahdollisesti vuosia kestävän oikeusprosessin ollessa käynnissä hanke ei etene. Aulangolla asian taustoja valottaneen Yleisradion verkko- ja jakelutekniikoista vastaavan päällikkö Olli Sipilän mukaan Yleisradion hallintoneuvosto on linjannut, että antenniverkon teräväpiirtolähetysten pitäisi tavoittaa 99,6 % suomalaisista, ennen kuin nykyisistä SD-lähetyksistä voidaan luopua.

– Ylen julkisen palvelun velvoitteeseen kuuluu saattaa ohjelmat valtakunnallisesti kaikkien saataville yhtäläisin ehdoin yleisissä viestintäverkoissa. Yleisradiolle antennijakelu on todella tärkeä asia, sillä maanpäällinen antenniverkko takaa palveluiden saatavuuden myös haja-asutusalueille. Pelkästään antennijakelun varassa on noin 900 000 kotitaloutta ja satoja tuhansia vapaa-ajan asuntoja, Sipilä sanoi.

Oikeusprosessin ollessa kesken hankintapäätöksiä ei voida kuitenkaan tehdä.

– SD-lähetysten lakkautuminen tulee siirtymään ainakin vuodella, mutta voi oikeusprosessissa mennä pidempäänkin. Muuten minä en voi hirveästi kommentoida asiaa oikeusprosessin ollessa kesken, sillä tämä on julkinen tilaisuus ja toinenkin osapuoli on täällä paikalla, Sipilä sanoi.

Kalevi Mäki

Ylitornion Raanujärveltä Hämeenlinnaan saapunut TV-seppä K. Mäen antenniurakoitsija Kalevi Mäki on pahoillaan HD-siirtymän viivästymisestä.

– Asiakkailla on ollut odotuksena, että HD-kanavien myötä saataisiin myös lisää kanavia. Nythän monilla alueilla ei näy kuin viisi tai kuusi kanavaa, ja paljon mielenkiintoista jää näkemättä, Mäki kertoo.

Myös HD-siirtymän ja teräväpiirtotelevisioiden markkinointi on herättänyt pohjoisessa hieman hämmennystä asiakkaiden keskuudessa.

– Ihmiset tilaavat asentamaan HD-antenneja, mutta turha niitä on asentaa, kun HD-lähettimiä ei tietääkseni ole missään Iijoen pohjoispuolella, Mäki sanoi.

Toisaalta teräväpiirtotelevisioiden kauppa on lisännyt Mäen mukaan viime aikoina mukavasti satelliittiantennien menekkiä. Uusilla satelliittilautasilla myös kotimaiset teräväpiirtolähetykset saa näkymään lähes kaikkialla pohjoisimmassakin Suomessa.



Sähköalan artikkeleita HD-kanavien satelliittivastaanotosta:

Häiriöttömän teräväpiirtokuvan saa myös kesämökin televisioon

Satelliittien suosio kasvaa haja-asutusalueilla