Jarmo Töyräs LSK:n talotekniikkaliiketoiminnan johtoon

30.6.2020

LSK:n talotekniikkapalveluiden liiketoimintajohtajana aloittaa insinööri, EMBA Jarmo Töyräs (53).

Jarmo Töyräs.

Töyräksellä on pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus tulosvastuullisista liiketoiminnan johtamistehtävistä talotekniikan toimialalla. Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä loppuvuodesta Aro Systemsin varatoimitusjohtajan tehtävästä. LSK:n talotekniikkapalveluiden toimitusjohtaja Erkki Laitala jää eläkkeelle syksyllä.

– Erkki Laitala on uudistanut erittäin merkittävästi toimintaamme ja mahdollistanut osaltaan LSK:n talotekniikkaliiketoiminnan laajentumisen paikallisesta toimijasta valtakunnalliseksi. Hänen myötä jäävät isot saappaat täytettäväksi. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että olemme löytäneet nämä mitat täyttävän ansioituneen jatkajan, LSK Groupin toimitusjohtaja Perttu Ryynänen kommentoi konsernin tiedotteessa.

LSK Groupin liikevaihto oli viimeksi päättyneellä tilikaudella noin 54 miljoonaa euroa. Yrityksen päätoimipiste on Lahdessa, ja sillä on toimipisteet myös Helsingissä, Kotkassa, Kuopiossa, Hämeenlinnassa, Heinolassa, Seinäjoella, Mäntsälässä ja Riihimäellä. Vuonna 1930 perustetussa perheyhtiössä työskentelee noin 280 teknisten alojen ammattilaista.