Tukes poisti kaupoista viime vuonna 170 vaarallista sähkölaitetta

31.1.2019

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tarkastuksissa eniten puutteita löytyi latureista, muuntajista ja erilaisista led-valaisimista.

Tukesin johtavan asiantuntijan Mika Toivosen mukaan samat tuoteryhmät toistuvat vuodesta toiseen vaarallisimpien tuotteiden listalla.

– Tämä osoittaa, etteivät niiden valmistajat ja maahantuojat aina varmista riittävän huolellisesti laitteiden turvallisuutta.

Tukes valvoo markkinoilla olevia sähkölaitteita sekä kivijalkakaupoissa että yhä enemmän myös verkkokaupoissa. Tukesin tarkastajat tekivät vuoden 2018 aikana lähes 2 500 valvontakäyntiä sähkölaitteita myyviin liikkeisiin sekä valmistajien ja maahantuojien luokse. Tukes testautti 541 sähkölaitetta ja testausten perusteella yhteensä 170 sähkölaitetta poistettiin markkinoilta. Näistä vakavimmin vaaralliset 46 laitetta kerättiin takaisin käyttäjiltä.

Kuluttajat ostavat entistä enemmän sähkölaitteita Suomen ja EU:n ulkopuolella sijaitsevista verkkokaupoista. Näihin verkkokauppoihin ei suomalaisten tai eurooppalaisten viranomaisten toimivalta ylety. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että EU:n ulkopuolelta tuotteita ostava kuluttaja joutuu itse vastaamaan seurauksista, jos tuote osoittautuu vaaralliseksi tai aiheuttaa vahinkoa.


Tukesin vaarallisten tuotteiden rekisteri