Sähkötukkukauppa kasvoi 11,7 prosenttia viime vuonna

7.2.2006

Sähkötarviketukkukauppa kasvoi viime vuonna 11,7 prosenttia, kertoo Suomen Kaupan Liitto (SKL) tänään julkaisemassaan tiedotteessa. Teknistä tukkukauppaa vauhditti mm. teollisuuden investoinnit ja kaupan kasvuun vaikutti myös kuparin, alumiinin ja muovin hintojen nousu. Kasvusta 3,8 prosenttia oli hintojen nousua, joten alalla yllettiin myös merkittävään volyyminkasvuun.

Sähkötarvikkeiden myynti koostuu mm. valaisimista, johtimista ja kaapeleista sekä sähkölaitos- ja asennustarvikkeista. Merkittävintä kasvu oli johtimien ja kaapeliteiden sekä asennus- ja sähkölaitostarvikkeiden myynnissä. Vuoteen 2004 verrattuna kasvu oli selvää, sillä silloin kasvua oli 4,9 prosenttia.

Teknisen tukkukaupan toimialat arvioivat yleisesti myynninkasvun hidastuvan selvästi tämän vuoden puolella. Yli 10 prosentin kasvutasosta arvioidaan tultavan alas 4-6 prosentin kasvuun.