Joulutunnelma syttyy valoilla

27.11.2006

Laadukkaat ja oikein asennetut valosarjat piristävät pimeän aikaan pihapiiriä, parveketta ja sisätiloja. Nykypäivän runsaat valikoimat takaavat, että jokainen löytää mieleisensä ja tarkoitukseen sopivat valosarjan. Hyvin huollettuna ne palvelevat ja tuottavat iloa monen vuoden ajan.

Ennen jouluvalojen hankintaa kannattaa tutustua valosarjojen valikoimaan ja miettiä, missä valosarjaa kotona käyttää ja mitkä ovat käyttöpaikan vaatimukset. Ulos asennettavien valosarjojen on oltava kosteuden ja pakkasen kestäviä: sekä itse valot että valosarjan muuntaja tulee olla tarkoitettu käytettäviksi ulkotiloissa.

Sisätilaan tarkoitettua muuntajaa ei saa asentaa ulkotiloihin. Tällaisen muuntajan kosteussuojaus ei ole riittävä ulkopistorasiaan asennettavaksi, joten valosarja kytketään sisäpistorasiaan. Näissä tilanteissa valojen johdot voivat mennä esimerkiksi ikkunan raosta, kunhan varmistetaan, etteivät johdot pääse rikkoutumaan.

Sisäpistorasiasta ei kuitenkaan saa vetää jatkojohtoa ulos, joten ulkopistorasian asennuttamista parvekkeelle tai pihalle kannattaa harkita erityisesti, jos jouluvalot ripustetaan joka vuosi samaan paikkaan.

Verkkojännitteisissä valosarjoissa on johto yleensä huomattavasti paksumpi, kuin muuntajalla varustetuissa malleissa. Koska johto ei siis todennäköisesti mahdu ikkunan välistä, ulkona on oltava pistorasia, joka on sijoitettava siten, että siitä ei ole vaaraa lapsille eikä kotieläimille.

Myös muuten irrallisten sähköjohtojen kanssa on oltava tarkkana ja huolehdittava, etteivät ne pääse rikkoutumaan.

Oikea lamppu oikeaan kohteeseen

Lamppujen rikkoutuminen on yleisin jouluvaloja kohtaava vika. Jos yksikin lamppu hajoaa, se kannattaa vaihtaa heti. Toiset valosarjat pimenevät kokonaan yhdenkin lampun rikkoutuessa.

Hajonnut lamppu voi lyhentää muiden valosarjassa olevien lamppujen elinikää.

Lamppujen hajoamiseen kannattaa varautua jo ostovaiheessa hankkimalla varalamppuja. Jos varalampun ostaa myöhemmin, on kannattaa kauppaan ottaa mukaan yksi vanhoista lampuista tai valosarjan ostopakkaus. Varalamput kannattaa ostaa hyvissä ajoin ennen joulua, sillä joulun jälkeen niiden saatavuus voi olla hyvin heikko.

Etenkin sisätiloihin asennettavien jouluvalojen kohdalla on varmistettava, etteivät lamput lämmitä helposti syttyviä materiaaleja ja aiheuta näin palovaaraa.

Tarkista valosarja säännöllisesti

Jouluvalojen kunto on tarkistettava huolellisesti joka vuosi ennen käyttöönottoa. Tarkistaminen kannattaa tehdä myös valoja pois otettaessa.

Rikkinäisiä johtoja ja muitakaan viallisia sähkölaitteita ei saa käyttää, sillä ne ovat aina turvallisuusriski. Omatoimisiin korjauksiin ei saa ryhtyä, ja esimerkiksi johtoja ei saa yrittää parannella tai korjailla teippauksilla.

Piha- ja parvekevalojen asennus on syytä  purkaa heti, kun valoille ei enää ole tarvetta. Valoja ei myöskään kannata asentaa kovin aikaisin syksyllä. Ulkona roikkuvat valot joutuvat tuulen, sateen, pakkasen ja auringon armoille. Tällöin valosarjat rikkoutuvat helpommin ja niiden elinikä lyhenee tarpeettomasti.

Valosarjan ostajan muistilista:

  • Mieti, mihin käyttöön valot hankit (sisätiloihin vai ulos).

  • Mistä saat virtaa valoihin? Kuinka pitkät ovat valosarjan virtajohdot?

  • Millaiset ovat valosarjan lamput? Voiko ne vaihtaa ja löytyykö varaosia?

  • Miten haluat valosarjoilla valaista: haluatko herkkää tunnelmaa vai värikästä jouluiloa?

  • Tarkista, että valosarja on testattu ja hyväksytty.

  • Miten paljon valosarja kuluttaa energiaa? Jos sarjaa käytetään monta kuukautta, pitkäkestoiset, energiapihit led-valot voivat olla järkevä vaihtoehto. Monissa valoletkuissa energiankulutus voi olla yllättävänkin suuri.

  • Ovatko valot helposti asennettavissa ja poistettavissa? Muistathan, että valoja ei ole syytä jättää roikkumaan ulos tarpeettomina.

  • Säilytä ostoksen jälkeen sekä kuitti että valosarjan ostopakkaus esimerkiksi varalamppujen ostoa varten ja valojen säilytystä varten.