Jari Onniselkä Empower-konsernin toimitusjohtajaksi

3.1.2018

Empower-konsernin hallitus on nimittänyt toimitusjohtajaksi Jari Onniselän, joka on toiminut Empower-konsernin talousjohtajana vuodesta 2014 lähtien.

Jari Onniselkä

Nimitys tulee voimaan välittömästi. Samalla konsernin hallitus ja toimitusjohtaja Eero Auranne ovat sopineet, että Auranne jättää tehtävänsä yhtiön toimitusjohtajana. Auranne toimi konsernin toimitusjohtajana runsaat viisi vuotta.

– Eero Auranne on johdattanut Empower-konsernin läpi haasteellisten vuosien ja ohjannut sen kannattavalle kasvu-uralle. Kiitämme häntä arvokkaasta työstä yhtiön hyväksi, hallituksen puheenjohtaja Bo L. Elisson sanoo konsernin tiedotteessa.

Onniselän johdolla Empower jatkaa vahvaa panostusta digitaalisten liiketoimintojen kehittämiseen koko konsernissa.

– Auranteen aikana Empowerin kannattavuus on kehittynyt erinomaisesti ja meillä on erittäin vahva tilauskanta tuleville vuosille. Palveluidemme kysyntä on suurta ja tuotamme ne kannattavasti. Tällaisen yhtiön johtamista on hyvä jatkaa, Onniselkä kommentoi.