Pilvipalvelutoimittaja Admicom suunnittelee listautumista

17.1.2018

Admicom Oyj suunnittelee osakkeidensa listaamista Helsingin pörssin First North Finland -markkinapaikalle.

Admicom on vuonna 2004 perustettu rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden ohjelmisto- ja tilitoimistotalo. Yhtiön pilvipalveluna toimiva Adminet-toiminnanohjausjärjestelmä auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä parantamaan kilpailukykyään automatisoimalla työmaan ja toimiston rutiineja saumattomasti kirjanpitoon asti.

Admicom on pitkälti henkilöstönsä omistama yritys. Yhtiön viime vuoden liikevaihto oli 8,1 miljoonaa euroa. Yrityksen palveluksessa on noin 90 työntekijää Jyväskylässä, Vantaalla ja Tampereella sijaitsevissa toimipisteissään.

Suunnitellun listautumisannin odotetaan koostuvan kokonaan osakeannista, jossa yhtiö laskee liikkeeseen uusia osakkeita. Yhtiön tavoitteena on kerätä osakeannilla noin 5 miljoonaa euroa uutta pääomaa tukemaan yrityksen kasvustrategiaa ja yritysjärjestelyiden toteuttamista.