Tiedote kertoo sähkö- ja teleurakoinnin keskeiset uutiset rakennusalalle, viranomaisille ja muille sidosryhmille. Se kertoo uuden tekniikan mahdollisuuksista, urakoinnin pelisääntökysymyksistä ja sähköalan määräyksistä.
Kevään 2012 tiedotteessa kerrottaan sähkötöiden tilaamisesta ja Sähkötreffeistä, sähköverkon kuntoarviointien teettämisestä, taloyhtiöiden tiedonsiirtokaapeloinnista ja pääkaupunkiseudun sähköautohankkeista. Lisäksi lukijoita muistutetaan tilaajavastuulaista ja kotitalousvähennykseen tehdyistä uudistuksista.
Syksyn 2011 tiedotteessa kerrotaan esimerkiksi uusittujen sähköselostusesimerkkien hyödyntämisestä, pihavalaistuksen suunnittelusta, autojen lämmitystolpista, kameravalvonnan toteuttamisesta sekä huoneiston sähkölaitteiston ylläpitovastuusta.
Kevään 2011 tiedotteessa kerrotaan esimerkiksi tulevien rakentamismääräysmuutosten vaikutuksista sähkötöihin, Tilaajavastuu.fi -palvelusta, sähkö- ja yleiskaapelointiremonttien suunnittelusta, antenniverkon teräväpiirtolähetysten vastaanotosta sekä kevään Toukotalkoot-kampanjasta.