Jyväskylän ammattiopiston koordinoiman kehitystyön tuloksena syntynyt Voltage-peli opettaa pientalon sähköasennusta. Sähköasentaja opiskelijat Taavi Poutanen, 18, sekä Eerik Soininen, 23, pääsivät testaamaan peliä ensimmäisten joukossa.
Jyväskylän ammattiopistossa toista vuottaan sähköasentajaksi opiskeleva Taavi Poutanen yllättyi pelin monipuolisuudesta. ”Töitä oli aina kalustamisesta ja kaapeleiden vedosta kiukaan asentamiseen asti.”
Pelin sähköasennustehtävät kertasivat Poutasen mielestä hyvin koulussa opittuja asioita realistisessa ympäristössä. Myös neljän hengen ryhmissä työskentely ilahdutti Poutasta. ”Pelissä tarvittavien tarvikkeiden, kuten kaapeleiden, valaisimien ja pistorasioiden tilaaminen tukkukaupasta olisi yksin ollut aikaa vievää puuhaa, mutta yhteistyöllä se sujui vaivatta.”
Työharjoittelussa mm. kytkentöjä sekä kaapeleiden vetoja tehnyt Poutanen antoi kritiikkiä siitä, että pelissä ei voinut itse valita työkalujen käyttöä. Myös tiettyjä asennuksia oli yksinkertaistettu ehkä hieman liikaa.
Sähköiskun jälkeen virtuaali-ensiapua
Viimeistä vuottaan sähköasentajaksi opiskeleva Eerik Soininen kiitteli pelissä työturvallisuuteen liittyviä tehtäviä. ”Jos pelissä joku ryhmästä saa huolimattoman työskentelyn seurauksena sähköiskun, muiden ryhmäläisten on huolehdittava loukkaantuneelle asianmukaista ensiapua.”
Isoissa kiinteistöissä remontointitöitä tehnyt Soininen piti peliä mielenkiintoisena kokemuksena ja uskoi erityisesti ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoiden hyötyvän siitä.
Soininen olisi toivonut pelin tarjoavan hieman isompaa pelikenttää ja vielä enemmän erilaisia asennuskohteita. Myös pientä hiomista vaativat vielä henkilöiden liikkuminen ja peligrafiikka.
Molemmat, Poutanen sekä Soininen, pitivät peliä mielenkiintoisena ja mukaansa tempaavana. Pelissä oli onnistuttu mallintamaan heidän mukaan hyvin todellisia tilanteita sekä neljän hengen ryhmässä työskentely sai kiitosta. Molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että pelin pitäisi jäädä tulevaisuudessa osaksi sähköasentajakoulutusta.
Teksti ja kuva (SM 2007/kesä-heinäkuu): Tapio Kallonen