Televisio-ostoksilla kannattaa olla nyt tarkkana

1.3.2018

Viestintävirasto ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto muistuttavat, että nyt hankittavan television tulee tukea uutta lähetystekniikkaa, joka otetaan käyttöön kokonaisuudessaan vuonna 2020.

Finnpanelin mukaan yli 90 % suomalaisista katselee televisiota viikoittain. Antenniverkon kautta lähetyksiä seuraa yli miljoona kotitaloutta, joista Liikenne- ja viestintäministeriön selvitysten mukaan noin puolessa on edelleen käytössä perinteinen digi-tv -vastaanotin (DVB-T). Uusille T2-lähetystekniikkalla toimiville HD-televisioille on nähtävissä runsaasti kysyntää kahden seuraavan vuoden aikana kun antenni-tv siirtyy uuteen lähetystekniikkaan keväällä 2020.

Antenniverkon tv-kanavat siirtyvät Suomessa 31.3.2020 käyttämään pelkästään uutta DVB-T2 -lähetystekniikkaa, joka mahdollistaa teräväpiirto- eli HD-tasoisen kuvanlaadun ja suuremman määrän perustasoisia (SD) ohjelmakanavia. Kun muutos tapahtuu, televisiokanavat näkyvät antenniverkossa vain uutta tekniikkaa tukevalla televisiolla tai digiboksilla. Viestintävirasto kehottaakin kuluttajia olemaan tarkkoina televisiovastaanotinta hankittaessa.

Suomessa testatuista televisioista ja digibokseista kertova “Antenna Ready HD" -merkintä takaa sen, että T2-vastaanotin toimii esimerkiksi tekstitysten osalta moitteettomasti suomalaisissa antennitalouksissa. Merkintä löytyy yleensä pakkauslaatikosta ja asia kannattaa varmistaa aina myyjältä.