Sulanapitojärjestelmä suojaa vahingoilta

6.3.2015

Jäätymisvauriot talon rakenteissa ja katonrajaan muodostuvat vaaralliset jääpuikot ovat tuttu ongelma monille talonyhtiöille. Ongelman ratkaisu on sulanapitojärjestelmä, joka on suhteellisen pieni investointi sen tuottamiin hyötyihin nähden. Sulanapitolämmityksen käyttö ei ole tuhlausta.

Suomen talviolosuhteet aiheuttavat haasteita kiinteistöjen kunnossapidolle ja huollolle. Kun säätila vaihtelee pakkasen ja lauhan välillä, saattavat muun muassa rakennuksen putket, syöksyt ja rännit jäätyä ja rikkoutua. Jäätymisongelma voidaan ehkäistä ennalta asentamalla rakenteisiin lämmityskaapelia, joka toimii termostaatin säätelemänä. Sulanapitojärjestelmä estää jään muodostumisen ja suojaa rakennuksia paitsi rikkoutumiselta myös esimerkiksi vesivahingoilta.

Aineellisten vahinkojen torjumisen lisäksi turvallisuuteen liittyvät tekijät kannustavat järjestelmän hankintaan. Lämmityskaapeleiden avulla voidaan edistää vaikkapa kulkuteiden ja portaiden turvallisuutta liukkaalla kelillä sekä estää joskus kohtalokkaitakin onnettomuuksia, joita katolta putoavat jääpuikot aiheuttavat.


Rahan arvoinen sijoitus

Kuva Pentti VänskäSähköasennus Virtoo Oy:n toimitusjohtaja Antti Pitkänen on tehnyt erilaisia sähköasennustöitä Kuopion alueella jo noin viiden vuoden ajan itsenäisenä yrittäjänä. Pitkänen näkee sulanapitojärjestelmän asennuksen kannattavana ja vaivattomana investointina. Hänen mukaansa järjestelmän asennus maksaa talonyhtiölle tyypillisesti muutaman tuhat euroa, riippuen muun muassa käytetyn kaapelin määrästä. Tämä on hänen mukaansa hyötyihin nähden kohtuullinen summa.

– Jos syöksyputket jäätyvät tai jos jääpuikko tippuu johonkin, niin on se varmaan se muutama tonni siinä tapauksessa hyvin pieni raha, hän toteaa.

Pitkänen kertoo kaapeleiden olevan pitkäikäisiä, joten järjestelmästä on iloa jopa 20–30 vuodeksi. Järjestelmän ylläpito ei myöskään edellytä juuri minkäänlaisia huoltotoimenpiteitä.

– Järjestelmä on aika huoltovapaa, ainut sitten tietysti, että syöksyt täytyy puhdistaa roskista, kuten lehdistä ja neulasista.


Automatisointi säästää energiakuluissa

Antti Pitkänen. Kuva Pentti VänskäSähköasennus Virtoon asentajat toteuttivat juuri järjestelmän uudistuksen Kuopion keskustassa sijaitsevaan vanhaan kerrostaloon. Uudistuksessa vanha käsikäyttöinen järjestelmä automatisoitiin ja syöksyviemäreiden sekä räystäiden kaapelit vaihdettiin nykyaikaisempiin. Automatisointi säästää Pitkäsen mukaan turhia energiakuluja.

– Ulkolämpötila-anturi vahtii ulkolämpötilaa ja sitten on erillinen kosteusanturi, joka mittaa kosteutta rännissä. Jos on pakkasta miinus viisi astetta, mutta kouru on kuiva, eli siellä ei ole kosteutta eikä lunta tai jäätä, niin järjestelmä ei mene turhaan päälle.

Virtoon sähköasentaja Jani Nissinen piti Kuopion keskustan kohteessa tehtyjä asennustöitä varsin tyypillisinä. Ainoastaan ympäröivä liikenne aiheutti hieman ylimääräisiä järjestelyjä, kun kadut oli suljettava nostureiden takia.

– Haastavin vaihe asennuksessa on kaapeleiden vetäminen viemäriputkiin sekä syötön saanti keskukseen. Siinä menee aikaa paljon. Myös liitosten tekeminen vaatii ammattitaitoa, että päätteet osaa tehdä oikein niin, että ne eivät vuoda ja ettei vesi pääse kotelon sisään, Nissinen summaa.