Sähköpyörät ja kevyet sähköiset kulkupelit yleistyvät

1.3.2018

Nopeasti yleistyneiden sähköpolkupyörien lisäksi myös muut sähköiset kulkupelit, kuten Segwayt ja tasapainolaudat, ovat alkaneet saada jalansijaa ihmisten arjessa. Näppärillä kulkupeleillä sujahtaa kaupungilla hetkessä paikasta toiseen.

Sähköpyöräilyn suosio kasvaa jatkuvasti niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Vuoden 2017 alussa sähköpyöriä myytiin neljä kertaa enemmän edellisvuoden alkuvuoteen verrattuna. Suomessa uskotaan olevan markkinamahdollisuuksia, sillä Suomi on tullut hieman Norjan, Ruotsin ja Saksan jäljessä jo useamman vuoden.

Sähköpyöriä löytyy moneen eri käyttötarkoitukseen. Oy Brandt Ab:n myyntipäällikkö Keijo Rouvali kertoo, että perinteisen sähköavusteisen pyörän rinnalle on tullut myös sähköpyöriä, joissa on erikseen kaasukahva, eikä niitä tarvitse polkea eteenpäin pääsemiseksi.

– Uskomme, että kaksipyöräiset liikkumisvälineet yleistyvät viimeisen kilometrin kulkuneuvoina, kun julkista liikennettä käytetään yhä enenevissä määrin. Polkupyörä on helppo ottaa esimerkiksi junaan mukaan ja jatkaa matkaa taas asemalta, Rouvali, kertoo.

Sähköavusteinen polkupyörä helpottaa polkemista ja sen avulla pidemmätkin matkat pyöräillen ovat mahdollisia.

–Esimerkiksi työmatkaliikenne kaksipyöräisillä kasvattaa varmasti suosiotaan ja lisäksi sähköpolkupyörä mopon korvikkeena yleistyy varmasti, sillä sähköpolkupyörä ei vaadi ajokorttia, eikä siinä ole ikärajaa. Sähköpyörä toimii niin paikasta toiseen liikkumiseen, arkiliikunnan välineenä kuin myös motocrossiin ja enduroon, Rouvali kertoo.

Kaikista sähköpyöristä voi sammuttaa moottorin milloin vain, jolloin pyöriä voi käyttää normaalin polkupyörän tavoin. Akun loppuessa pyörä on yhä käytettävissä perinteisellä tavalla.

– Sähköpyörien akkujen on kuitenkin oltava melko suuria, jotta ne jaksavat viedä eteenpäin mäkisessäkin maastossa pitkiä matkoja. Mopomainen sähköpyörä ei siis painonsa puolesta ole aivan täydellinen pyörän korvike, Rouvali jatkaa.

Sähköavusteisen polkupyörän akku painaa noin 4-5 kiloa akun akun laadusta ja materiaaleista riippuen. Sähköpyörän akku on noin kaksi kertaa painavampi. Lisäksi moottori tuo lisäpainoa 2-5 kiloa, eli akuista ja moottoreista riippuen lisäpainoa pyörään tulee 6-10 kg. Sähköavusteisen polkupyörän akun teho on mallista riippuen 400-800 wattia ja sähköpyörässä noin 1 300 kilowattia.

Täydellä akulla sähköavusteisella polkupyörällä pääsee liikkumaan avustuksen tasosta riippuen 60-120 km ja sähköpyörällä pääsee polkematta satakunta kilometriä. Akun lataaminen kestää 3-4 tuntia ja se tapahtuu laturilla verkkovirrasta.

 
Ei parkkeerauspulmia keskustassa

Sähköpyörän rinnalla myös Segwayt ovat yleistyneet katukuvassa. Tämä motorisoitu kaksipyöräinen henkilökuljetin on ollut Suomessa laillinen maantieajossa vuodesta 2016 ja se sopii niin yksityis- kuin yrityskäyttöönkin. Segwayn päällä seistään ja laitetta ohjataan käsiä kääntämällä oikealle tai vasemmalle. Laite kiihtyy eteenpäin nojatessa ja hidastuu nojatessa taaksepäin.

Segwayn Suomen maahantuoja Goldendoorin Jari-Pekka Heinon mukaan kaupungilla kulkupeli on kilpailukykyinen vaihtoehto autolle.

– Segway sopii kaikille, joiden täytyy liikkua paikasta toiseen. Erityisesti kaupunkiliikkumiseen se on omiaan, koska sillä saa ajaa jalkakäytävällä. Paikasta toiseen pääsee nopeammin kuin kävellen ja se mahtuu oviaukoista sisään ja ajaa voi myös sisällä. Lisäksi se mahtuu hissiin ja sen saa kasaan, Heino selventää.

Hyvien havainnointimahdollisuuksien takia Segwaytä suosivat etenkin viranomaiset sekä erilaiset yritykset. Valvonta on helppoa suuressakin ihmisjoukossa ja muun muassa turistikierrokset käyvät kätevästi. Laitteen maksiminopeus on 20 km/h.

– Lisäksi liikuntarajoitteiset henkilöt, joilla on muun muassa polvi- tai lonkkavikoja, hyötyvät Segwaystä suuresti. Liikkumaan pääsee pidempiäkin matkoja ja tavaroita saa kannettua mukana helpommin, Heino lisää.
  

Suomen vaativa ilmasto ei ole esteenä

Niin Segway kuin sähköpyöräkin soveltuvat Suomen vaativaan ilmastoon. Segwayn paksumpirenkaisiin versioihin on saatavissa myös nastarenkaita, mitä ilman liukkaalla kelillä ajamista ei suositella. Laitteen litiumioniakun takia sitä ei kannata jättää pidemmäksi aikaa pakkaseen käytön jälkeen.

Sähköpyörän moottori helpottaa liikkumista myös raskaasti poljettavassa lumessa. Sähköpyörien talvikäyttöä helpottaa, että useimpien pyörien akut ovat irrotettavissa ja näin ne voi viedä ajon jälkeen sisälle lämpimään lataukseen.

– Toki on muistettava, että kova pakkanen laskee akun toimintasädettä ja teho laskee nopeammin. Litiumioniakkuja ei voi myöskään ladata viittä pakkasastetta kylmemmässä, Rouvali tähdentää.

Jalkakäytävälle, pyörätielle vai ajoradalle?

Enimmillään yhden kilowatin tehoisella moottorilla varustettu ja maksimissaan 15 km/h liikkuva jalankulkua avustava tai jalankulun korvaava laite ei tarvitse liikennevakuutusta, valoja, heijastimia tai äänimerkinantolaitetta. Jalankulkua avustavilla laitteilla tarkoitetaan muun muassa tasapainotettuja yksi- tai useampipyöräisiä henkilökuljettimia, kuten tasapainoskoottereita ja sähköpotkulautoja. Tällaisella laitteella saa ajaa jalkakäytävällä jalankulkuvauhtia.

Mikäli jalankulkuvauhti ylitetään, tulee laitteella liikkua pyörätiellä ja silloin tulee noudattaa pyöräilijöiden liikennesääntöjä. Maksimissaan yhden kilowatin moottorilla varustetut, enimmillään 25 km/h kulkevat kevyet sähköajoneuvot, saavat liikkua pyörätiellä.

Avusteinen sähköpyörä ei vaadi liikennevakuutusta, mutta moottoroitu pyörä vaatii. Moottoroituihin pyöriin sovelletaan muutenkin moottoripolkupyöriä – eli mopoja – koskevia määräyksiä.