Verkkokaupassa on vaaransa

1.3.2016

Sähköala Koti 2016 -lehden pääkirjoitus.

Verkkokauppa kasvattaa tasaisesti suosiotaan ja markkinaosuuttaan mitä moninaisimmissa tuoteryhmissä. Tilaaminen on helppoa, tavarat toimitetaan tarvittaessa kotiin asti ja hinnatkin ovat usein varsin kohtuulliset. Verkkokaupassa on kuitenkin myös omat ongelmansa ja esimerkiksi sähkötarvikkeissa on omat ominaispiirteensä, jotka kannattaa muistaa.

Olli-Heikki KyllönenSähköturvallisuuslaki määrää, että kiinteästi asennettavia sähkötarvikkeita saa asentaa vain tarvittavan pätevyyden omaava alan ammattilainen. Tällaisten tarvikkeiden myyjien tulisi määräysten mukaan tiedottaa selkeästi kuluttaja-asiakkaille joko pakkauksissa tai vähintään myyntipaikalla, kun kyseessä on tällainen sähkötarvike.

Tätä määräystä rikkovat järjestään lähes kaikki suomalaiset verkkokaupat. Kuluttajien on hyvä muistaa, että verkkokauppiaan laiminlyönnistä huolimatta vastuu tällaisen tarvikkeen luvattomasta asentamisesta jää kuluttajalle itselleen tai sille, joka tällaisen tarvikkeen kuluttajalle luvattomasti asentaa.

Kaikkien sähkötarvikkeiden, riippumatta hankintalähteestä, asentaminen tuleekin aina antaa pätevyyden omaavan asennusliikkeen tehtäväksi. Samalla tulee myös tarkistetuksi se, täyttääkö kyseinen sähkötarvike tämän päivän määräykset: verkkokaupoissa on usein kaupan vanhentunutta tavaraa, joka – jos ei nyt aina aivan ole määräysten vastaista – niin on varsin usein kuitenkin vanhentunutta ja huonolaatuista. Helpoimmalla pääsee ja varmimmin hyvän lopputuloksen saa, jos ostaa tarvikkeet asennusliikkeeltä tai asennusliikkeen suosittelemalta toimittajalta.