Sähköammattilaisen työura on täynnä vaihtoehtoja

6.3.2017

Sähköalalla mahdollisuudet ovat monipuoliset

Nuoria kiinnostaa palkka. Sähköja automaatioalan sekä tietoja tietoliikennetekniikan palkat ovat varsin kilpailukykyisiä suhteessa muiden ammattiryhmien tulotasoon, ja etenkin jos puhutaan toisen asteen koulutuksen saaneiden työntekijöiden palkkatasosta.

– On vaikea löytää toisen asteen koulutussuuntausta, jonka kautta pääsisi selkeästi ainakaan paremmille palkoille. Lähtöpalkatkin ovat kohtuullisia. Lukuisissa muissa ammateissa ne ovat selvästi alhaisemmat kuin sähköalalla, sanoo pitkän uran Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL:n koulutusvastaavana tehnyt Arto Saastamoinen.

Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto ei johda vain yhteen ammattiin. Alalla erikoistuminen tapahtuu vasta työelämässä. Opintojen jälkeen valittavana onkin pitkälle toistakymmentä erilaista uravaihtoehtoa kiinteistö- ja infrarakentamisessa sekä teollisuudessa. Mikäli ura yrittäjänä kiinnostaa, niin urakointioikeuksien saamiseen tarvitaan kolmen vuoden työkokemus perustutkinnon suorittamisen jälkeen sekä erillinen sähköturvallisuustutkinto.

– Alan sisällä on mahdollista vaihtaa erikoisalalta toiselle, jos omalla valitulla sektorilla työmahdollisuudet vähenevät. Sähkön käyttö monipuolistuu ja sitä tarvitaan yhä useammissa kohteissa. Aina on suhdannevaihteluita, mutta on myös sektoreita, joita tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa, Saastamoinen pohtii.

Myös langaton sähkönsiirto on vielä kaukana ja onnistuu vain hyvin pienillä tehoilla, joten jonkun täytyy yhä asentaa johdot ja kaapelit paikoilleen voimalaitokselta käyttäjälle.

Asentajilta edellytetään laaja-alaista osaamista, jonka vastapainona lisääntyy alan sisäisen erikoisosaamisen tarve. Haittapuolena on kova kilpailu opiskelupaikoista, jotka sähköalalla täyttyvät ensisijaisista hakijoista. Erityisen kovaa on kilpailu ammattikorkeakouluissa, joissa karsiutumisluku voi lähennellä jopa 75 prosenttia.

– Toisen asteen opintoihin haetaan peruskoulun jälkeen yhteishaulla. Sähkö- ja automaatiotekniikan osalta hakijoita on riittänyt. Tieto- ja tietoliikennetekniikan koulutuspaikkoja on vähennetty, koska näiden alojen työpaikat vaativat usein jo korkeakoulututkinnon, Saastamoinen toteaa.

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto otettiin käyttöön 1990-luvulla. Osaamisalalta valmistuu asentajia eri suuntauksilla; riippuen omista valinnoista opintoalan sisällä.