Huolehdi sähkölaitteiden paloturvallisuudesta

1.3.2018

Sähkölaitteiden väärä käyttö tai vikaantuminen aiheuttaa Suomessa joka vuosi yli tuhat rakennuspaloa. Kodinkoneiden huolto, toimivat palovaroittimet, käsisammutin ja sammutuspeite säästäisivät monet kodit vahingoilta.

Vaikka kotona käytettävät sähkölaitteet, niiden materiaalit ja turvallisuus kehittyvät koko ajan, on sähkölaitteiden osuus kotitalouksien tulipalojen sytyttäjinä yhä suuri.

– Kodinkoneita on kerta kaikkiaan niin paljon. Iän myötä tarvittavat huollot saattavat jäädä tekemättä, jolloin mikä tahansa laite voi vikaantua, taustoittaa Pelastusopiston tutkija Marko Hassinen.

Yleisimmin kodinkoneista syttyy pyykinpesukone, toiseksi useimmiten kylmälaite. Kylmälaitteiden paloista puolet kehittyy rakennuspaloiksi.

Isot kodinkoneet saattavat syttyä palamaan, koska ne kuluttavat paljon energiaa ja kuumenevat. Pyykinpesukoneen kärkitilaa tilastoissa selittänee se, että kone yleensä on pesuhuoneessa, jossa sijaitsee myös ilmastoinnin poistoilma – eikä siellä ole palovaroitinta. Niinpä pyykinpesukoneen syttymistä ei välttämättä heti havaita.

Hassinen kehottaa kiinnittämään huomiota kylmälaitteiden taustalevyn materiaaliin.

– Onko taustalevy muovia vai peltiä? Tutkimusten mukaan pelti hidastaa ja lieventää palamista. Erityisesti kalusteisiin sijoitettu muovitetulla taustalevyllä varustettu kylmälaite tuottaa syttyessään niin paljon lämpöä ja savua, että palo leviää nopeasti.

Tiukasti kalusteisiin sovitetun kodinkoneen paloa ei edes pääse helposti alkuvaiheessa sammuttamaan.


Lataa laitteiden akut oikeilla latureilla

Kodinkoneiden kehitys entistä energiatehokkaammiksi pienentää laitteiden sähkönkulutusta, mikä vähentää niiden lämpenemistä ja edelleen tulipaloalttiutta. Esimerkiksi nykyisten televisioiden osuus rakennuspalojen aiheuttajana on mitätön verrattuna kuvaputkitelevisioiden aikaan.

Myönteisen kehityksen kääntöpuolella ovat akkukäyttöiset laitteet, joiden akustoihin kätkeytyy usein melkoisia energiamääriä. Vaikka niin laturit kuin laitteet varustetaan erilaisin turvamekanismein, Hassinen arvioi akkulähtöisten palojen lähivuosina lisääntyvän.

– Akustotkin väistämättä vanhenevat.

Hassinen muistuttaa lataamaan jokaista akkukonetta vain sen omalla laturilla. Näin voidaan välttyä akun ylilatautumiselta, mikä saattaa sytyttää laitteen palamaan.


Kuinka toimia kodinkoneen syttyessä palamaan?

Huoneistopalon vahingot lisääntyvät voimakkaimmin jo muutamia minuutteja palon syttymisen jälkeen. Mitä nopeammin palon kehittyminen pystytään estämään, sitä varmemmin voidaan pelastaa ihmisiä, eläimiä ja omaisuutta.

Jos palamaan syttyneen kodinkoneen virrat saa katkaistua ottamalla sähköjohdon seinäkytkimestä tai napsauta pikasulake pois päältä, voi palon sammuttaa turvallisesti vedellä. Muussa tapauksessa tulee käyttää vaahtosammutinta tai sammutuspeitettä.

Marko Hassinen suosittelee käsisammuttimen hankkimista kotiin.

– Nykyään monista marketeista voi ostaa kuuden litran vaahtosammuttimen eli nestesammuttimen. Sellainen soveltuu lähes kaikkeen sammuttamiseen ja sotkee paljon vähemmän kuin perinteinen jauhesammutin.