Kaikista urakkatöistä ja vähänkin merkittävämmistä tuntitöistä kannattaa aina tehdä kirjallinen sopimus. Hyvin laadittuna se estää erimielisyyksien syntymisen ja auttaa niiden selvittelyssä.
Kuluttajille laadittuja, kuluttaja-asiamiehen tarkastamia sopimusasiakirjoja, ovat REYS-8 alle 10.000 euron urakoihin ja RYS-9 yli 10.000 euron töihin. Sopimusasiakirjat ovat melko laajat ja niiden täyttäminen voi tuntua vaivalloiselta.
Asiakirjojen käyttämisessä on kuitenkin se etu, että kaikkiin olennaisiin sopimusasioihin otetaan kantaa, jolloin asioista sovitaan etukäteen selkeästi ja yksiselitteisesti.
Näitä kustannuksia voivat olla esimerkkisi matkakulut ja sähköasennusalalla yleiset ateriakorvaukset. Telineiden sekä varasto- ja sosiaalitilojen aiheuttamista kustannuksista, samoin kuin urakoitsijan toimesta mahdollisesti otettavista vakuutusten kustannuksista, kannattaa myöskin sopia.
Tuntitöihin liittyy usein hinta-arvio. Hinta-arviota pyydettäessä tai sitä annettaessa on selvästi ilmoitettava, minkä tyyppisestä hinta-arviosta on kyse. On tärkeää tietää, onko kyseessä suuntaa antava vai kiinteähinta-arvio vai puhutaanko pelkästään enimmäishinnasta. Lisäksi hinta-arvion sisältö kannatta yksilöidä tarkasti.