Uusi elämä vanhoille valaisimille

10.3.2015

Vielä 1970-luvulla vanhoja ja jopa antiikkiarvoa sisältäviä valaisimia kuljetettiin surutta kaatopaikoille. Nyt ne ovat arvossaan ja etenkin tunnettujen suunnittelijoiden työt vaihtavat omistajaa hyvään hintaan. Monella voikin olla kotonaan tai vintin varastossa hyvinkin arvokas design-valaisin.


Tamperelaista valainkorjaamo Pannuhuonetta pyörittävän valaisinkorjaaja Reino Elialan mukaan
käyttöikänsä pään saavuttanutta hehkulamppuvalaisinta ei suinkaan kannata heittää pois, sillä se voidaan korjata ja entisöidä.

– Joskus uuden tekniikan mekaaninen koko rajoittaa sen käyttöä. Perinteisen hehkulampun kanta on pitkä ja kapea. Esimerkiksi ledilampun tyvessä on kuitenkin elektroniikkaa, joka tekee kannasta paksumman eikä se ei aina mahdu vanhan valaisimen kierteisiin. Tällöin koko sähköistysratkaisu
maadoituksineen täytyy uusia, Eliala kuvaa.

Leditekniikka kuitenkin kehittyy nopeasti. Vielä muutama vuosi sitten ledivalo oli liian kelmeää
esimerkiksi kristallikruunuihin, mutta nykyiset ratkaisut pystyvät loihtimaan esiin lähes alkuperäisen
hehkulamppuajan himmeän tunnelman.

Kunnostaminen ottaa aikaa, sillä esimerkiksi kristallikruunun prismat on pestävä yksitellen. Messinkiset ja muut metallivalaisimet puhdistetaan miedolla pesunesteellä. Korjattavaksi tulee paljon
1950-luvun valaisimia, joista näkee, että niitä on yritetty puhdistaa ändyllä tai vimillä tai muilla kovilla aineilla. Sellainen käsittely syöpyy messinkirungon päällä olevan lakkakerroksen läpi ja messinki
tummuu.


Öljylampusta ledivalaisin

Korjattavaksi tulee valaisimia laidasta laitaan, uusimmista lediratkaisuista ikivanhoihin öljylamppuihin. Vanhan myrskylyhdyn öljypoltin voidaan helposti korvata yhden watin tehoisella ledilampulla.

Entinen öljylamppu toimii nyt yhden watin ledipolttimolla. Ratkaisu sopii niin mökille kuin omakotitalon verannallekin.– Sellaiseen voidaan liittää aurinkopaneeli ja akku, jolloin valaisinteho kattaa pienen sähköttömän
mökin valaistustarpeet. Jos paneelia ei ole, niin ladattavalla akulla tai jopa moottoripyörän akulla voidaan valo-ongelma ratkaista viikonlopun ajaksi, Eliala kuvaa.

Hän elää kuten opettaa, sillä ratkaisu on käytössä hänen omassakin sähköttömässä mökissä.

Uudehkojakin valaisimia tuodaan korjattavaksi joka viikko. Kaikkia ei kuitenkaan ole tarkoitettu korjattavaksi. Ne on tehty kierrelukitusaineita käyttäen, jolloin laite hajoaa avattaessa käsiin.
Monasti valaisimet suunnitellaan Euroopassa ja valmistetaan Kiinassa, eikä varaosahuolto kuulu
sopimukseen.

– Joskus huomaa, että ihmiset yrittävät itse korjata valaisimiaan. Kun se ei onnistu, niin osat tuodaan
korjaamolle banaanilaatikossa ja kysytään, voitko auttaa.

Vanhat valaisimet on selvästi tehty paremmista materiaaleista kuin nykyiset. Niitä voi käännellä ja
väännellä.

– Melkeinpä niin, että mitä rumempi sitä parempi, koska sellainen istuu luontevasti esimerkiksi
entiseen teollisuusrakennukseen remontoituun loft-asuntoon.

Usein vanhasta laitteesta käytetään vain ulkokori ja sähköistysratkaisu vaihdetaan. Joskus asiakas
haluaa erikoisratkaisun. Tällainen oli esimerkiksi erään ravintolan tilaama suuri pääkallonmuotoinen
valaisin.

Töitä tulee sitäkin kautta, että ihmiset vaihtavat asuntoa, eivätkä entiset pistokkeet sovi uuden asunnon pistokerasioihin. Tällöin valaisimen suojaluokituksen on vastattava siihen asennettavaa pistotulppaa.

 
Valaisimia katosta lattiaan

Valaisimia riittää katosta lattiaan. Osa kunnostetaan myytäväksi, osalla on käyttöä varaosina.Valaisinkorjaamo Pannuhuone sijaitsee nimensä mukaisessa paikassa eli entisessä teollisuusrakennuksen pannuhuoneessa Tampereen Hatanpäällä. Siellä on töitä tehty yli kymmenen vuotta.

Maanantaisena aamupäivänä ovi käy tunnin aikana muutaman kerran, kun asiakkaat tuovat ja hakevat tavaraa. Pajassa soi jazz. Eliala soittaa itsekin bassoa Tampereen alueella esiintyvässä John B. Sails -nimisessä kokoonpanossa.

Eräs rouva noutaa korjattavana olleen, isoäidiltään saamansa, Ilmari Tapiovaaran suunnitteleman
Maija Mehiläinen -valaisimen, jonka ostohinta nettikaupassa näyttäisi olevan lähemmäs parituhatta euroa. Myös Paavo Tynellin suunnittelemat valaisimet ovat korkeassa kurssissa. Joku aika sitten huutokaupassa myytiin tällainen kattovalaisin 14 000 eurolla.

Suomalaisten teollisuuslaitosten konttoreista löytyy monasti kansallisesti arvokasta kotimaista valaisindesignia. Usein ne entisöidään remonttien ja korjausten yhteydessä.

Aina ei pidetä kiirettä. Jos valaisin on maannut vintillä 30 vuotta, niin ei sen tarvitse olla kunnossa
heti seuraavana päivänä. Jotakin kruunua saa korjata kolmekin vuotta asiakkaan hermostumatta.

Pannuhuoneessa vallitsee hallittu epäjärjestys, tavaraa on lattiasta kattoon. Kaikki on tarpeellista, sillä korjaaminen olisi mahdotonta ilman varaosa-arsenaalia. Puuttuvaa osaa ei voi korvata millään uudella. Kun yrittäjä tarvitsee jotakin, niin hän tietää mistä kasasta se löytyy.

– Kerran kaveri tuurasi lomallani ja siivosi samalla pöydän. Takaisin palatessani en löytänyt enää mitään, mitä piti löytää. Osa tavaroista on edelleen kateissa, hän sanoo.

Vanhojen valaisinten entisöintiin ei saa opetusta missään, vaan homma täytyy hoitaa pitkän kaavan
mukaan. Tuuraajallakin oli lupa vain päivystää sekä ottaa vastaan ja luovuttaa töitä.

Omassa pajassa

Reino Eliala korjaa valaisimet mieluummin omassa pajassa kuin paikan päällä. Pajassa on työkalut, ja jos muualla työskentelee, niin äkkiä huomaa, että joku työkalu tai muuta oleellista puuttuu.

– Ylikorjata ei saa, vaan vanhaa täytyy kunnioittaa. Kun messinkivalaisinta halutaan kiillotettavan,
niin täytyy miettiä tarkkaan, onko se tarpeen ja järkevää. Asiakkaan kanssa täytyy aina neuvotella,
että korjataanko pelkästään vai entisöidäänkö pitkän kaavan mukaan.

Valaisinkorjaamo Pannuhuone Tampereen Hatanpäällä on keidas rauhallisella sisäpihalla.Osa Pannuhuoneen valaisimista on omia, joita Eliala korjaa myytäväksi ja joista saa myös varaosia.
Myyntivalikoima näkyy netissä, ja se vaihtuu usein nopeammin kuin kotisivut ehtivät päivittyä.

Samaa työtä tekeviä kollegoita löytyy ainakin Turusta ja Helsingistä. Tampereellakin muutama sähköliike korjaa valaisimia. Antiikkikauppiaat hankkivat Keski-Euroopasta valaisimia ja tuovat niitä Suomeen huutokaupattavaksi. Ostaja tuo laiteen sitten kunnostettavaksi tai ainakin tarkastettavaksi.

Huutokaupoissa Eliala ei käy, mutta kirpputoreilla kylläkin. Niistä löytää ainakin varaosia. Parhaat
torit ovat ehkä Espanjan Barcelonassa.

Valaisimen alkuperää on vaikea päätellä, mutta Ruotsista peräisin olevat vanhat valaisimet tunnistaa
esimerkiksi kattopistokkeesta, jollaiset Suomessa otettiin käyttöön vasta 50 vuotta myöhemmin.
Liikkeellä on myös venäläisiä tsaarinaikaisia ratkaisuja.

 
Työura valaisinmaailmassa

Reino Eliala pahoittee, että monia vanhoja valaisimia on yritetty puhdistaa liian vahvoilla kemikaaleilla. Tässäkin pinta on syöpynyt osin pilalle.Reino Eliala teki aluksi parikymmentä vuotta kauppaa uusilla valaisimilla. Hän omisti yhtiökaverinsa Aimo Tevan kanssa Powerset-nimisen myymälän, mutta luopui osuudestaan vuosituhannen vaihteessa ja alkoi tehdä työtä vanhojen valaisimien parissa toiselle yritykselle. Eliala oli harrastanut
vanhoja valaisimia koko ikänsä. Nyt hän huomaisi löytäneensä kutsumustyön.

– Alihankintaurakoissa tutuksi tulivat niin Kansallisteatteri kuin useampi kirkkokin. Yksi vaikuttavimmista oli Helsingin Paavalin kirkko, jonka sähköistykset oli tehty ennen sotia. Valaisimet olivat kaksi metriä korkeita. Alasoton jälkeen niiden ympärille rakennettiin puukehikot, kuskattiin Tampereelle ja takaisin yksitellen, hän kertoo.

Kirkoista vanhimmat sähköistettäviksi tulleet valaisimet ovat olleet peräisin 1500- ja 1600-luvuilta, kuten esimerkiksi Snappertunan kirkossa Tammisaaressa. Joskus vanhojen kynttiläkruunujen johdot on vedettävä ulkokautta pinta-asennuksena.

– Varakkaat ihmiset lahjoittivat valaisimia kirkoille, ja heidän nimensä ja lahjoitusvuosi kaiverrettiin valaisimen kylkeen. Muista merkeistä valaisimen ikää ei voisikaan päätellä, Eliala kertoo.