Kaikille kortteja tarpeen mukaan

19.12.2014

Joulunkellot kajahtivat, Pitkätukka tanssia ketkutti kuin neekeri ja ujoimmat joi naisia kauniiksi baaritiskillä, kun meidän firman pikkujouluja juhlittiin perinteiseen tapaan.

Päivällä henkilökuntatilaisuudessa "lakisääteisten asioiden" ohella oli juttu lipsahtanut kaiken maailman enemmän tai vähemmän keinotekoisiin koulutuksiin. Joka ukolla kun pitää tätä nykyä olla lompakossa dokumentit vähintään suoritetuista sähkötyöturvallisuus- ja yleisestä työturvallisuuskoulutuksesta.

Kortteja kysellään, mutta kukaan ei kysele sitä, että miten tai mistä ne on hankittu, onko sihteerikkö tehdä paukauttanut kokeet koko porukan edestä verkossa, vai onko hankinta suoritettu kustannustehokkaasti Tallinnan laivoilta. Tekijöitä ja tekotapoja riittää, korttikoneetkin ovat nykyään vielä suhteellisen halpoja.

Illan edetessä luottamusmies, meikäläinen ja muutama muu testosteronitasoltaan alakvartaaliin kuuluva juuttui baarin nurkalle nostamaan adrenaliinitasoa jatkamalla päivällä kesken jäänyttä juttua turhasta kouluttamisesta ja koulutuksen sisällöstä, jota pidettiin ammattimiehen aliarvostamisena äänin 3 - 1.

Hajaäänen antanut leskimies perusteli yleisestä linjasta poikkeavaa äänestyskäyttäytymistään kohtalaisella ruokatarjoilulla, joka yleensä kuuluu ainakin luotettavimpien koulutustarjoajien kurssiohjelmaan ja hempuleimmillakin kursseilla se kuulemma aina kotitarjonnan voittaa.

Luottamusmies ihmetteli kovaan ääneen EK-herrojen halua hoidella kulukuria palkkakurilla ja samaan aikaan sallia kaiken oikean työn tekemisen vaikeuttamisen antamalla byrokratian kasvaa. Väitti vielä, että Etelärannalla oli sormet pelissä, kun työturvallisuuskoulutusta luotiin. Todettiin koko koulutuksen olevan kapitalistien juonia äänin 5-0. Viides ääni tuli baaritiskin takaa pätkätyöläiseltä.

Minkähänlainen kommunikea olisi tullut laadittua, ellei yrityksen äly ja tolkku Tiina olisi tullut ja ilmoittanut kantamme yksiselitteisesti olevan; sillä ei ole väliä, miten tieto tai taito on hankittu, vain sillä on merkitystä, miten osaaminen on todennettu.

Aktiiviranneketta pukilta odottaessa

  

Terveisin; Topi