Norsuja posliinikaupan ikkunassa

7.1.2013

Vuosi vaihtui sateisissa merkeissä Ison Rikkaan vapaa-ajan asunnolla. Savusauna oli huippulyönnissä ja avantokin syntyi paksun lumen alla ohueksi hyhmäksi muodostuneeseen jäähän ilman isompia ongelmia.

Tiinan isoäitinsä reseptillä valmistama patakukko yhdessä sahdin ja snapsin kanssa takasivat, että nälkä ei tullut ja hyväntuulinen juttu luisti. Uuden vuoden päivänä oli sitten päätä selvitellessä mukava kuunnella Tasavallan presidentin puhetta nyt, kun meillä pitkästä aikaa on oikea presidentti, jolla on sanottavaa ja jonka häpeilemättä kehtaa lähettää maailman turuille maamme ja maailman asioita edistämään.

Ison Rikkaan huoli oli nämä EK:n uudet isännät. Savusaunan lauteilla ei meille kenellekään oikein selvinnyt, mitä nämä herrat oikein aikovat saada aikaan. Jos osoittautui tämä Seinäjoen ja Turun kaupunginkamreeri kevyeksi veikoksi, niin nämä uudet satraapit aikovat ajaa oikein raskaalla kaasulla päin puuta.

Raflaavien heittojen laukominen on helppoa ja niitähän lehdistö ja TV janoavat. Kokonaan toinen asia on sitten saada jotain aikaan: yleensä suuri meuhkaaminen tahtoo järjestömaailmassa kääntyä itseensä vastaan.

Jos Kokkila ja Häkämies jatkavat tuolla tyylillä, niin seuraavissa vaaleissa nähdään sekin muutos, että demarit nousevat uudelleen Suomen suurimmaksi puolueeksi. Siinä sitten saavat Etelärannan herrat ihan rauhassa repiä suutaan, kun demaripääministeri ja SAK:n Lyly näyttävät Suomelle suuntaa. Toivotaan, että Jyrkistä ja Saulista löytyy potkua panna koheltajat ruotuun, ettei koko maata ajeta Siperiaan parin ymmärtämättömän tollon toimesta.

Sähköliittokin laittoi vaalien jälkeen organisaationsa uuteen uskoon. Ay-liikkeen perinteitä kunnioittaen häviäjän osa on ankea. Puheenjohtajavaalissa istuvalle mestarille selkeästi hävinnyt haastaja pistettiin kylmästi sivuraiteelle. Päälakimiehelle avattiin kuningastietä seuraavaksi puheenjohtajaksi nimittämällä hänet vastaamaan kaikesta neuvottelutoiminnasta.

Yleensä Tampereella ei urakoitsijan kannalta mikään muutu ainakaan parempaan suuntaan, kun äijät vaihtuvat, mutta sama jämähtänyt linja jatkuu. Pienen toivon voisi asettaa siihen, että kun nykyinen puheenjohtaja on selkeästi viimeisellä kaudellaan, niin voisi ehkä yltää jonkin tason ”valtiomiestekoihin”, kun ei tarvitse itsepäisellä räyhäämisellä kerätä pisteitä seuraavia vaaleja varten.

Topi