Pääomasijoittajien kirous

20.2.2017

Topi on taas alkuvuoden hiihtoreissulla Alpeilla, joten on pitkästä aikaa minun vuoroni tarttua kynään – tai oikeammin avata läppäri ja alkaa naputella.

Firmassa on kaikki hyvin. Topi on hankkinut noususuhdanteen avittamana reilun kokoisen ja ainakin päällisin puolin terveen työkannan urakkapuolelle ja Pitkätukan vetämä huolto raksuttaa tasaista hyväkatteista kassavirtaa. Pari vuotta sitten aloitettua putkiasennustakin on nyt harjoiteltu sen verran, että siltäkin puolelta tuli viime vuonna ensimmäisen kerran voittoa, ainakin laskennallista sellaista.

”Lika barn leker bäst” on Iso Rikkaalta urakoitsijalta oppimani viisaus. Sitä periaatetta olemme firmassa yrittäneet noudattaa, kun olemme ulkoistaneet erilaisia hallintotoimia, kuten kirjanpitoa, palkanlaskentaa ja IT-infran ylläpitoa.

Olemme tietoisesti valinneet keskikokoisia kasvollisen yrittäjän vetämiä palveluntarjoajia, joilla on aitoa kiinnostusta hoitaa hyvin meidän kokoisiamme pk-yrityksiä. Valinnat ovatkin onnistuneet ja kaikki on sujunut hyvin, kunnes joku pääomasijoittajavetoinen isompi yritys on ostanut meidän kumppanimme. Seuraus on ollut, että puheet suurenevat, power pointit muuttuvat hienommiksi, terminologiaan ilmestyvät palvelulupaus ja strateginen kumppanuus – ja palvelu muuttuu kalliimmaksi, etäisemmäksi ja joustamattomaksi.

Sama ongelma näkyy selkeästi omalla talotekniikka-alallammekin. Markkinoille tupsahtelee uusia isoja pelureita, jotka ylihinnalla ostelevat eläkeikää lähentelevien yrittäjien elämäntöitä. Niistä sitten yritetään nopealla aikataululla muokata monella paikkakunnalla yhdellä konseptilla toimivia nopeasti kasvavia kokonaisuuksia seuraavalle pääomasijoittajalle tai teolliselle toimijalle myytäväksi.

Johdolle ladataan täysin epärealistisia kasvu- ja tulostavoitteita ja kun niihin ei tietenkään päästä, niin sitten vaihdetaan johtajaa, jolle taas ladataan epärealistisia tavoitteita ja kun niihin ei taaskaan päästä, niin sitten vaihdetaan johtajaa, jolle…jne.

Minusta olisi varsin samantekevää, mihin sijoittajat rahansa tärväävät, mutta kun samalla epätoivoisen kasvun haun myötä murjotaan koko alan hintataso sellaiseksi, että jopa meidän kaltaisella osaavalla, vakiintuneella ja kustannustehokkaalla yrityksellä on työ ja tuska pitää liikevoitto viiden prosentin paremmalla puolella.

Kerran perjantai-iltana viinilasin ääressä kysyin Topilta, josko meidänkin pitäisi harkita firman myyntiä. Topi totesi siihen, että kukaan oikeasti fiksu ei maksa meidän yrityksestämme niin paljon, kuin me itse sillä pystymme rahaa tekemään ja pöljille emme myy firmaamme tuhottavaksi. Sen olemme kuulemma velkaa niin henkilökunnallemme kuin omalle itsekunnioituksellemmekin