Päästömittaushuijaus suomalaisittain

30.10.2015

Olimme terävän sähkömiesporukan kanssa muikunpyynnissä Ison Rikkaan urakoitsijan lomaparatiisissa keskisessä Suomessa. Muikkua tuli ja sitä syötiin niin leivitettynä ja voissa paistettuna kuin savustettunakin. Hyviä olivat molemmin keinoin kypsennetyt: Itse kallistun enemmän runsaassa voissa paistetun kannalle. Tosin, jos viininä on petrolinen Riesling, niin sen kylkeen istuu lievästi savustettu paremmin. Kossun ja kaljan kanssa taas paistovoilla kyllästetty on ylivoimainen.

Ajankohtaisia asioita olivat Volkkarin päästömittaushuijaus ja juuri lausunnolle tullut esitys energiatodistusasetuksen muuttamiseksi. Vaikkei äkkiseltään uskoisi, niin näillä on paljon yhteistä!

Siinä ei paljon Omakotiliiton aloite, eduskunnan ponsi ja edellisen hallituksen vastuuministeri Viitasen linjaukset painaneet, kun ympäristöministeriön virkamiehet tekivät uuden esityksen omien mieltymystensä ja pohjapapereidensa pohjalta eduskunnan ja hallituksen vaihduttua.

Lopputuloksessa edelleenkin todellinen elävässä elämässä todennettu ja mitattu energian kulutus painetaan sivuosaan ja keskeisessä taulukossa esitetään teoreettisilla kaavoilla laskettu ja epäjohdonmukaisilla kertoimilla manipuloitu laskennallinen kulutus.

Jos tästä säädännöstä tehtäisiin vientituote jenkkimarkkinoille, niin kävisi ihan kuin Volkkarille. Oikeuteen joutuisi koko Suomen lainsäädäntöporukka totuuden vääristelystä ja tuomiossa määrättäisiin Suomen valtio maksamaan miljardikorvaukset talojen omistajille ja asukkaille.

Pakolaisia tuuppaa Suomeen moninkertaisesti aiempaan verrattuna. Muikkuporukkamme ei ollut kovin varma, josko siellä olisi seassa hyviä sähköasentajia. Sellaisia, joiden viiltosuojahanskoihin työ tarttuisi paremmin kuin veltoimmalle kymmenykselle Sähköliiton suojeluksessa ylisuurta palkkaa nauttivista ns. ammattimiehistä.

Se positiivinen asia on ainakin varma, että jonkun täytyy rakennuttaa ja rakentaa hurjasti uusia asuntoja kasvukeskuksiin tänne kotoutettavien tulokkaiden pysyvästi majoittamiseen. Siitä se lähtee Suomi nousuun.

 Terveisin; Topi