Työn ostajia ja myyjiä

17.10.2017

”Syksy saa, minä en”, runoili villeimmät iltansa jo 80-luvulla viettänyt tukkujohtaja riekkojahdin jälkeisenä iltana tanssipaikka Riemuliiterissä Äkäslompolossa. Kanalinnut olivat melko vähissä tuntureillakin, vaikka tilanne ei kuitenkaan ole läheskään niin huono kuin etelässä, missä teeri ja metso alkavat olla yhtä harvinaisia kuin rehellinen sähkötarvikekauppias konsanaan.

Suurella aforismilla alkanut keskustelumme kiertyi Aamulehden linjaukseen pyrkiä eroon sukupuolittuneista ammatti- ym. nimikkeistä. Onhan se omalla laillaan täysin hölmöä, että edelleen puhutaan eduskunnan oikeusasiamiehestä ja puhemiehestä ja käräjäoikeuksien lautamiehistä, vaikka jo itsenäisyytemme alusta asti kaikki nuo tehtävät ovat olleet avoinna molemmille – tai nykyään pitäisi kai jo sanoa kaikille – sukupuolille. Päästyämme mölyöljyn voimalla kunnon vauhtiin totesimme vakiintuneessa kielenkäytössämme olevan muitakin täysin harhaanjohtavia sanoja ja ilmaisuja.

Kielessämme puhutaan sen kummemmin edes miettimättä täysin vakiintuneesti työnantajista. Eihän kukaan oikeasti anna työtä, vaan itse asiassa ostaa työtä tietyin ehdoin korvausta vastaan, eli pitäisi puhua työnostajista.

Paikalla ollut vahvasti illallisesta vaikuttunut STTAn hallituksen jäsen jo lupasi ehdottaa järjestölleen uutta nimeä: Sähkötekniset työn ostajat STTO! Vastaavasti sitten työntekijät olisivat työn myyjiä. Tämä taas olisi sikäli peruteltua, että monellakin urakoitsijalla on palveluksessaan erehdyksessä palkattuja erilaisia virallisesti työntekijöiksi luokiteltuja henkilöitä, joilta ei oikea tuottava työnteko käytännössä onnistu kuin satunnaisesti, jos silloinkaan - ja huonosti ja hitaasti parhaassakin tapauksessa.

Tällä lailla, kun alettaisiin yleisesti ymmärtämään, että kyse on työn ostamisesta ja myymisestä, niin ehkäpä saataisiin tämäkin asia kilpailulainsäädännön luupin alle. Varmaa olisi, että nykyisenlainen yleissitova TES-kartelli ei tällaista lakikulmatarkastelua kestäisi, vaan jonkinasteinen paikallisen sopimisen vallankumous olisi seurauksena.

Naapuripöydän viehko suomen kielen maisteri naureskeli pohdintojamme ja sanoi, että uusien sanojen vakiinnuttaminen on vähintään 5-10 vuoden ellei yhden sukupolven asia. Mukana riekkoporukassamme ollut Iso Rikas innostui tästä ja sanoi sen olevan todennäköisesti kuitenkin nopein mahdollinen tapa saada jotain todellista fiksua muutosta aikaan suomalaisessa työmarkkinajärjestelmässä.

Terveisin; Topi