Sähköautolla pääsee jo pitkälle

18.10.2018

Sähkömaailman vieraskynästä 10/2018; Ensto oy:n toimitusjohtaja Ari Virtanen.

Ari Virtanen

Kuluneena kesänä tein ystävieni kanssa perinteisen kalaretken Norjaan. Tällä kertaa päätimme käyttää sähköautoa. Alkoi huolellinen suunnittelu, koska viiden päivän aikana olisi mukava ehtiä lataamisen lisäksi myös kalastamaan.

Kala-autona meillä oli Tesla S 100 D. Sen 100 kWh kapasiteetilla pääsee sekalaisessa ajossa hieman yli 500 kilometriä. Perillä odottaisi tuttu kalastustukikohta, kolmivaihepistorasia ja jatkojohtoja. Reitti ja varavaihtoehdot suunniteltiin, norjalainen kolmivaiheadapteri hankittiin ja kalastustarvikkeet lastattiin autoon.

Pikalaturit ovat matkanteon selkärankana

Matkaan lähdettiin Helsingistä ja ensimmäisen kerran ladattiin Jalasjärvellä. Superchargerin 115 kW latausteholla lyhyt kahvitauko riitti mainiosti. Vaasassa sähköä oli vielä hyvin jäljellä.

On harmillista, että autoa ei saa ladata laivassa, koska olisimme päässeet jatkamaan täysillä akuilla merimatkan jälkeen. Nyt pysähdyimme Uumajan Superchargerille. Tämä puolen tunnin tauko oli ensimmäinen, jota dieselautolla emme olisi tarvinneet.

Seuraavaksi suuntasimme Lyckseleen. Fortumin operoimat Charge & Drive -asemat olivat Ruotsin läpiajon selkäranka. Niistä saa tunnin latauksella yli 200 kilometriä ajomatkaa, mikä riittää sujuvaan matkantekoon. Muutaman tunnin välein on muutenkin hyvä pitää taukoja.

Lyckselestä alkoi matkan viimeinen etappi Norjaan Namsskoganiin Namsen-joen varteen. Täydellä akulla 400 kilometrin ajo ei huoleta, mutta reittiin sisältyi kaksi vuoriston ylitystä. Tiimin talousinsinööri laski, että retkikuntamme nostaminen vuorten yli kuluttaisi noin 20 kWh normaalin ajon lisäksi. Eli aika tyhjäksi akku menisi. Lähdimme kuitenkin luottavaisina matkaan ja käytännön kokemus oli yllättävä: vuoristoajo ei lisännyt sähkönkulutusta juuri lainkaan. Tämä johtuu tehokkaasta latauksesta alamäissä ja alhaisesta keskinopeudesta pienillä teillä.

Saavuimme perille aamuyöstä ja mieliala oli korkealla. Kaapelit kiinni, lyhyt yöuni ja kalaan! Tässä kohtaa suunnitelman varma osuus kuitenkin petti, ja millään jatkojohto-adapterikombinaatiolla emme saaneet latausta käyntiin. Tilannekuva muuttui nopeasti. Mittari näytti 40 kilometriä ajomatkaa ja päätiellekin oli matkaa 13 kilometriä – pikalatureista ei tietoakaan. Lähes vuorokauden matkanteon jälkeen melkein harmitti.

Muutama tunti unta, kalakaverit joen varteen ja latausasemaa etsimään. Päätiellä pidin nopeuden sähkön säästämiseksi neljässäkympissä. Koskaan ennen yhtenäinen rekkajono ei ole minua ohittanut, mutta onneksi latausasema löytyi jo 25 kilometrin jälkeen. Tilanne oli hallinnassa ja seuraavat päivät keskityimme kalastamiseen. Norjan kuuluisat lohijoet eivät taaskaan pettäneet, vaan purotaimenta nousi vanhaan malliin.

Kotilatauksessa on vielä kehittämistä

Kotona teimme yhteenvedon. Matkaa kertyi 2 440 kilometriä pääosin harvan latausverkon alueella, ja latauksista aiheutunut viive oli ainoastaan pari tuntia menomatkalla ja kokemuksen kartuttua olennaisesti vähemmän paluumatkalla.

Sähkön kustannukset vaihtelevat paljon riippuen siitä, missä lataa. Kala-automme liikkuu yhdellä kilowattitunnilla noin viisi kilometriä. Kotona se maksaa noin kymmenen senttiä, kaupallisilla latausasemilla Norjassa noin 38 senttiä ja joillakin asemilla sähkö kuuluu esimerkiksi pysäköinnin hintaan. Sähkölasku koko matkalta oli 56 euroa, mikä vastaa noin 1,5 litran kulutusta satasella.

Latausinfraa tarvitaan lisää, mutta jo nyt sähköauto on mainio kulkupeli myös pitkällä matkalla. Kalat eivät sitä kuule ja päästöttömyydestä saa aina hyvän mielen.


Ari Virtanen

Toimitusjohtaja, Ensto oy