Yritysbrunssilla esiteltiin kesän työpaikkamahdollisuuksia

21.11.2017

Aalto-yliopiston TUAS-talolla järjestettiin 21.11. järjestyksessään 20. yritysbrunssi. Tapahtuma on ELECin kiltojen vuosittain järjestämä ura- ja rekrytointitapahtuma. Mukana myös STUL ry ja Sähköinfo Oy.

Yritysbrunssi kokosi yhteen sähkötekniikan, terveysteknologian ja automaation suurimpia yrityksiä. Tapahtumassa opiskelijat pääsivät tutustumaan yritysten kandidaatti- ja diplomityö mahdollisuuksiin sekä tällä hetkellä tarjolla oleviin työpaikkoihin ja ensi vuoden kesätyöpaikkoihin.

Viidennettä vuotta Aalto-yliopistossa tietoliikennetekniikkaa opiskelevan Tuomas Isolan mukaan yritystapahtumat ovat opiskelijoille tärkeitä tiedonlähteitä.

– Aivan loistava tapahtuma! Anti on parasta, varsinkin silloin kun yritykset lähettävät edustajia, jotka kohtaavat opiskelijat ihmisinä ja haluavat keskustella avoimesti. Silloin yritykset putoavat auktoritääriseltä jalustaltaan ja ovat helpommin lähestyttäviä. Yrityksistä tulee yhteisöjä joihin opiskelijat haluavat mukaan, Isola kiittelee.


Yritysten arvot painavat vaakakupissa yhä enemmän

Maisteriopintoja suorittava Isola kertoo, ettei tapahtumassa tullut vastaan ennestään tuntemattomia yrityksiä, mutta pääsi tutustumaan tuttuihin yrityksiin paremmin.

– Jos isosta yrityksestä toimitusjohtaja osallistuu tällaiseen yritysesittelytapahtumaan, se kertoo opiskelijoille, että yritys on todella kiinnostunut heistä, uudesta sulkupolvesta.

Tähän mennessä Isola on ollut töissä kaupan kassalla, rakennushommissa ja Aalto-yliopistolla tutkimusassistenttina. Tulevaisuudessa hän haluaa tehdä ihmislähtöistä työtä teknisestä näkökulmasta.

– Palkka ei ole minulle työn ydin pitkässä juoksussa. Yrityksen arvot pitäisivät kohdata omieni kanssa. Työnantajaa tulisi saada haastaa ja kyseenalaistaa. On tärkeää, että yritys tarjoaa selkeän kontekstin työlle, eikä tarjoa vain ’nakkihommia’. Minusta on tärkeää tietää, minkä takia jotain tehdään ja mitä sillä yritetään saavuttaa.

Yritysbrunssi on suunnattu kaikille informaatioteknologiasta, terveysteknologiasta, automaatiosta ja sähkötekniikasta kiinnostuneille opiskelijoille. Sähköinfolta tapahtumassa mukana STUL ry:tä esittelemässä olivat verkkotoimittaja Mikko Arvinen sekä tekniset avustajat Iida Salmivesi ja allekirjoittanut.


Alexandra Maltusch, teksti ja kuva.