Paluu arjen pyörteisiin

11.2.2020

Stephansdom on Wienin ylpeydenaihe.Palasin vaihdosta jälleen koulun penkille ja Leppävaaraan toimistolle. Vaihto tuntui menevän yhdessä hujauksessa, mutta paljon sen aikana kerkesi silti tekemään. Wien oli upea kaupunki ja kampus sijaitsi aivan keskustassa suosituimpien turistireittien varrella. Luulenkin, että naamani on ikuistunut koulumatkoilla ainakin kymmeniin turistikuviin.

Vaihto-opinnoissa hyödynsin mahdollisuuden opiskella uusia asioita ja valitsin lähinnä energiakursseja, jotka keskittyivät talouteen. Lisäksi opiskelin hieman elektroniikkaa ja saksaa. Itävaltalaisessa koulusysteemissä yllätti eniten sen hierarkkisuus. Professoreita olisi kuulunut teititellä ja apua ei ollut saatavilla aivan yhtä hyvin kuin Suomessa. Alkushokin jälkeen koulu alkoi kuitenkin rullailemaan ja kurssit olivat lopulta valtavan mielenkiintoisia. Oli hyvin avartavaa opiskella alaa toisen maan näkökulmasta.Wienin keskusta on täynnä upeita rakennuksia.Opintojen lisäksi kerkesin reissaamaan ympäri Eurooppaa, sillä Wien sijaitsee kirjaimellisesti Euroopan keskellä. Busseilla ja junilla pääsi lähes mihin tahansa ja olin lähes joka viikonloppu reissussa eri kaupungissa. Vaihdon aikana tuli nähtyä kuusi eri maata ja reilusti yli kymmenen uutta kaupunkia.

Parasta vaihdossa olivat ylivoimaisesti uudet ihmiset. Oli hyvin avartavaa vertailla opiskelijaelämää eri puolilla maailmaa ja viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka tulevat hyvin eri osista maapalloa. Suomesta tiedettiin lähinnä se, että täällä on kylmä, kieli on vaikeaa ja ihmiset tykkäävät saunoa. Myös koulujärjestelmä keräsi paljon kehuja. Täytyy sanoa, että suurin osa stereotypioista piti kyllä paikkaansa!Joulumarkkinat keräävät tuhansia kävijöitä ympäri maailmaa.Vaihdossa oppi paljon vieraista kulttuureista, mutta eniten se opetti näkemään omaa kulttuuria uudessa valossa. Monet arkipäiväiset asiat, kuten assistentit kursseilla ja dippikastike kaupoissa eivät olekaan niin itsestään selviä edes muualla Euroopassa. Suomi voi olla kylmä maa, mutta opiskelijoilla on täällä asiat hyvin. Asuminen on halpaa ja opiskelusta jopa maksetaan. Tuntuukin, että suurin oppi, joka vaihdosta jäi käteen, oli arvostus omaa kulttuuria ja maata kohtaan.

Nyt opiskelijablogi kaipailee uutta kirjoittajaa, kun minä eläköidyn näistä hommista. Kirjoittajaksi haetaan sähköalan opiskelijaa miltä tahansa koulutusasteelta. Homma on rentoa ja siinä pääsee hyvin purkamaan omia ajatuksiaan opinnoista ja opiskelijaelämästä. Jos homma kiinnostaa tai sinulla on kysyttävää, laita viestiä minulle: kiia.einola@sahkoinfo.fi!


Kiia