Moi,
Olen ollut töissä mainostamassa sähköalaa laskujeni mukaan kuusi kertaa messuilla. Hommaan on jo kertynyt rutiiniotteet, mutta joka messut ovat silti olleet erilaiset. Erilaisuutta tuo tietysti vaihtelevat vierailijat meidän ständillä. Joka kerta olen tavannut eri taustoista tulevia opiskelijoita, jotka ovat erityisen kiinnostuneita sähköalasta. Esimerkkeinä kiinnostukseen ovat vanhempien ammatti tai erityinen kiinnostus musiikkiin.
Ständillä jaetaan esitteitä sähköalasta, karkkeja ja kolmioviivaimia. Lisäksi pisteellämme pyörii informatiivinen video ja sähköä pääsee tuottamaan kuntopyörällä.
Viimeisimät messut olivat NextStep -messut, jotka sattuivat juuri presidentin vaalien toiselle kierrokselle. Nuorilla oli mahdollisuus mennä kuuntelemaan Haaviston ja Niinistön kouluajoista. Itse pyydystin Haaviston vielä käsiini ja sain nimikirjoituksen. Messut ovat myös loistava paikka verkostoitua. Juttelin Helsingin Energian työtekijän kanssa, ja hän antoi hyviä vinkkejä kesätöiden hakuun.
-Eevi