Raaseporista kotoisin olevien Matias Floodin ja Niko Kauppisen heinäkuu kului Genencorin kemiantehtaalla Hangossa. Tehtaan huoltotyömaan kuudesta sähköasentajasta peräti kolme on kesätyöntekijöitä.
– Jotain prosessiteollisuuden kemikaaleja täällä tehdään. Minä olen esimerkiksi rakentanut ja siirrellyt kaapelihyllyjä. Kaikkia pieniä kytkentöjä on ollut ihan laidasta laitaan, Matias Flood kertoo suuren tehdashallin takana.
Flood valmistui muutama vuosi sitten automaatioasentajaksi Länsi-Uudenmaan koulutuskeskuksesta Lohjalta, ja jatkaa nyt opintoja Turun ammattikorkeakoulussa.
– Minä aloitin tammikuussa kone- ja tuotantotekniikan opiskelun. Syksyn yhteishaussa siellä ei ollut muita aloja tarjolla, mutta siitä voi vaihtaa vaikka sähköpuolelle jos haluaa.
Ennen tehdastyömaata Flood oli suuren kaukolämpölaitoksen työmaalla, ja tätä ennen alkukesä sujui pienemmillä työmailla eri puolella Hankoa ja Raaseporia.
– Olin minä muutaman päivän yhdessä omakotitalossakin tekemässä sähköasennuksia. Nuo taloasennukset kiinnostaisivat minua ehkä eniten, niitä olisi mukava oppia tekemään oikein kunnolla.
Tehdastyömaalla vanhojen, likaisten kaapeleiden purku oli Floodin mielestä hieman ikävää ja raskasta puuhaa, mutta muuten hänellä ei ole mitään tehdastyömaatakaan vastaan.
– Kyllä näissä kunnossapitotöissäkin oppii koko ajan, kun minulla ei ole monen vuoden työkokemusta asennuksista. Toinen kaveri kenen kanssa olen tehnyt hommia, on viittä vaille valmis sähköinsinööri ja nyt neljättä kesää täällä, häneltä voi aina kysellä jos tarvitsee.
Niko Kauppinen valmistui keväällä automaatioasentajaksi. Kesätyöt järjestyivät hyvin sujuneen harjoittelujakson myötä.
– Tämä on ensimmäinen kerta kun minä olen oman alan töissä. Monilla kavereilla on vaikea tilanne kun varmaan puolet ei ole päässyt oikein mihinkään hommiin, Kauppinen kertoo.
Tehtaalla Kauppisen hommiin on kuulunut esimerkiksi sähkömoottoreiden huoltoa ja venttiilien säätöä.
– Nyt parin viikon ajan minä olen oikeastaan vain säätänyt ja huoltanut venttiilejä koko ajan. Mutta kyllä se menee, tai kyllä mä oikeastaan ihan tykkään siitä, Kauppinen kertoo.
Suuressa tehtaassa on yli 7 000 erilaista sähköohjattua venttiiliä, eikä näiden huolto onnistu yhdessä kesässä edes neljän hengen asennusporukalta. Kiinteistö- ja teollisuussähköistyksen lisäksi Hangon Sähkö tekee esimerkiksi satamanostureiden sähköjä. Työmaita on Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja nostureita lähdetään asentamaan tarvittaessa kauemmaksikin.
Mikko Arvinen, teksti ja kuva