Tukijousitus keventää käsien kuormaa

24.9.2020

Ulkoinen tukiranka auttaa jaksamaan valaisinasennusten kaltaisissa töissä, joissa käsiä pidetään pitkiä aikoja ylöspäin nostettuina.

Ulkoiset tukirangat eli eksoskeletonit on kehitetty tukemaan vartaloa ja tuomaan lisää voimaa ja kestävyyttä erilaisiin fyysisiin suorituksiin. Tähän saakka erilaisia tukirankoja on totuttu näkemään lähinnä toimintaelokuvissa, mutta nyt toimintakykyä parantavien apuvälineiden kehitys alkaa olla jo niin pitkällä, että tekniset apuvälineet ovat löytämässä tiensä niin teollisuuteen kuin tavallisille rakennustyömaillekin.

Turkulaisen Sähkö oy Turun asentajat pääsivät testaamaan elokuussa Hollannissa valmistettavaa Skelex-eksoskeletonia paikallisen Taideakatemian perusparannustyömaalle.

Passiivinen eli ilman moottoreita tai muita voimanlähteitä toimiva Skelex on kehitetty töihin, joissa käsiä joudutaan pitämään työskentelyn aikana ylhäällä etuviistossa. Skelexejä maahantuovan raisiolaisen Meditas oy:n toimitusjohtaja Minna Laineen mukaan kädet pysyvät nostoliikkeen jälkeen lähes itsestään ylhäällä myös työkaluja kannateltaessa.

– Laite keventää kuormitusta jousivoiman avulla 1 - 4 kg per käsi. Jousituksen varausta ja vastusta voidaan säätää kannateltavien kuormien painon mukaan käsivarsikohtaisesti, Laine kertoo.

Laine tutustui Skelexeihin ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten Espanjassa järjestetyillä robotiikkamessuilla.

– Tuolloin laitteen edellinen kehitysversio painoi vielä noin neljä kiloa, ja painon tunsi myös päällä, mutta nyt laitteet paino on saatu pudotettua 2,7 kiloon. Nyt laite on valmis käytettäväksi. Euroopassa näitä on käytössä jo satoja, Laine kertoo.

Skelexin kehitys sai alkunsa lentokonevalmistaja Airbusin tarpeista. Teollisuuden lisäksi laitteet ovat löytäneet paikkansa esimerkiksi hedelmäviljelmillä ja maalareiden käytössä.

”Tämähän toimii”

Testissä Skelex sai hyvän vastaanoton sekä Sähkö oy Turun sähköasentaja Marko Mäenpäältä että yhtiön liiketoimintajohtaja Timo Engblomilta.

– Kyllä tässä herää heti ahaa-elämys, että tämähän oikeasti toimii, Engblom tuumasi.

Laitteen nerokkaan momenttimekanismin ansiosta käsien ylös nostaminen onnistuu lähes yhtä helposti kuin ilman laitettakin. Sen jälkeen kädet voi lähestulkoon rentouttaa ylös ja keskittyä työntekoon käsivarret ja olkapäät rentoina. Ranteiden kuormitusta laite ei vähennä, mutta laitteen avulla työkaluja jaksaa kannatella huomattavasti pidempään. Pidemmällä aikavälillä laite voi auttaa vähentämään olkapäiden kulumista, hartiaseudun kolotuksia ja muita sähkömiehille tuttuja ammattitauteja.

– Minä olisin tarvinnut tällaisen jo vuosia sitten, vanhempi asentaja Markku Koppanen tuumasi.

Kevyt laite ei haittaa juurikaan liikkumista, mutta kaikkiin kohteisiin laite ei sovellu. Jos esimerkiksi telineiden ympärillä roikkuu runsaasti kaapeleita, voivat laitteet ulkoiset jouset tarttua niihin kiinni. Myös ahtaissa työskentelykohteissa laitteen tuomat lisäsentit ja hienoinen kömpelyys voivat olla haitaksi.

Hyvällä on hintansa

Skelexin suositushinta on 4 500 euroa + alv. Laitteen hankintahinnan voi vähentää yrityksen tuloverotuksessa muiden työkalujen hankintakulujen tapaan.

Työterveyslaitoksella on käynnissä tutkimus, jossa selvitetään, siirtääkö yläraajojen kuormitusta vähentävän Skelexin käyttö rasitusta liiallisesti muualle kehoon. Asennustöitä tekevien ihmisten jalat kestävät todennäköisesti hyvin muutaman kilon lisäkuorman, mutta selän lisärasittuminen on riski, mitä halutaan tutkia. Tutkimuksen odotetaan valmistuvan ensi kesänä.