Langattomilla ratkaisuilla mukavuutta sähkölaitteiden käyttöön

25.10.2006

Kodin sähköisissä ratkaisuissa voidaan hyödyntää langattomuutta ja kauko-ohjausta. Näin voidaan kätevästi säätää esimerkiksi valaistusta tai kytkeä useita laitteita pois päältä yhden painikkeen avulla. Tämä säästää energiaa ja lisää käyttömukavuutta.

Tekninen asiantuntija Veijo Kauppi Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:stä kertoo, että markkinoilla on erilaisia vaihtoehtoja langattomiin kaukosäädettäviin ratkaisuihin. Helpoimmat ratkaisut rakennetaan kaupoista saatavilla tuotepakkauksilla, joissa on esimerkiksi kolme vastaanotinta ja kaukosäädin.

”Langaton vastaanotin kytketään ohjattavaan pistorasiaan. Langattomalla pistorasialla on tietty osoite, jolloin ohjattaessa se kuuntelee kauko-ohjaimen komentoja joko radioaalloilla tai infrapunalla. Kun laite saa itseään koskevan komennon, niin se esimerkiksi himmentää valot.”

Yhdellä osoitteella voi olla useampia pistorasioita, jolloin yhdellä komennolla voi ohjata useita laitteita. Näin voidaan vaikkapa kotoa pois lähtiessä kytkeä samanaikaisesti virrat pois useista laitteista.

”Jos on kyse radio-ohjattavilla taajuuksilla toimivasta laitteesta, niin kauko-ohjausta voidaan käyttää maksimissaan 30 metrin päästä. Väliin jäävät seinät tai muut esteet lyhentävät tätä matkaa. Infrapuna toimii samoin kuin esimerkiksi television kauko-ohjain, eli on oltava näköyhteys ja etäisyyden maksimi on noin seitsemisen metriä.”

Käyttömukavuutta ja energiansäästöä

Käytännössä langaton ohjaus tarjoaa ratkaisun vaikkapa valaisimien käyttöön ja himmennykseen. Käyttömukavuuden lisäksi voidaan näin säästää energiaa. Myös esimerkiksi stereot ja vastaavat laitteet on mahdollista ohjata yhdellä komennolla pois päältä.

”Valitettavasti tätä ei voi käyttää ajastettavien laitteiden, kuten tallentavien digisovittimien, kanssa”, Veijo Kauppi muistuttaa.

Suoraan pistorasiaan laitettavia laitteita myydään monissa kaupoissa. Pakkauksen, jossa on kolme kytkintä ja kaukosäädin, hinta on muutaman kymmenen euroa. Pakkauksissa kerrotaan esimerkiksi tehot ja käyttöohjeet.

Veijo Kauppi toteaa, että radio-ohjauksella toimiva laite voi reagoida myös lähistöllä oleviin laitteistoihin. Jos omat ja naapurin laiteosoitteet sattumalta menevät päällekkäin, se voi näky toimintahäiriöinä. Riski tähän on kuitenkin vähäinen.

Sähkökatkokset eivät vaikuta langattomien järjestelmien toimintaan sen enempää, kuin muidenkaan laitteiden. Kaupin mukaan langattoman ohjauksen käyttö on helppoa, vaikka alkuvaiheessa toki vaatii pientä opettelua, kuten kaikki muutkin laitteet.

Kiinteät ratkaisut ammattilaiselta

Kiinteitä, sähköalan ammattilaisten asennuksen vaatimia langattomia ohjausjärjestelmiä Veijo Kauppi suosittelee erityisesti remonttien yhteydessä tehtäväksi. 

”Tällöin ei tarvitse esimerkiksi vetää uusia johtoja ja näin hajottaa seiniä pistorasioiden asentamiseksi tai tehdä näkyviin jääviä pinta-asennuksia. Langattomat ohjauskytkimet voi sijoitella vapaammin huoneistoon ja niiden paikat ovat muunneltavissa sisustuksen muutosten mukaan.”

Asennettu ratkaisu tarjoaa laajempia ja monipuolisempia mahdollisuuksia kuin yksinkertaiset pistorasiaan laitettavat tuotteet.

”Tällaista järjestelmää voi hyödyntää esimerkiksi niin, että kun lähtee käymään kellarissa ja painaa eteisessä yhtä nappia, niin piha- ja kellarivalot syttyvät. Kun tähän yhdistetään liiketunnistin, niin valot syttyvät myös pihalla liikkuessa.”