Sähköturvallisuuskilpailun voitot Janakkalaan ja Sodankylään

29.1.2008

Tämänvuotisen Suuren Sähköturvallisuuskilpailun voitti 1-3-luokkalaisten sarjassa Heinäjoen koulu Janakkalasta ja 4-6-luokkalaisten sarjassa Kitisenrannan koulu Sodankylästä.

Sähköturvallisuuden edistämiskeskuksen järjestämään Suureen Sähköturvallisuuskilpailuun osallistui tänä vuonna noin 3 500 oppilasta 180 eri luokalta. Ala-asteille suunnattu kilpailu oli jaettu kahteen sarjaan: 1-3-luokkalaisten ja 4-6-luokkalaisten sarjaan. Molemmissa sarjoissa koululuokan tehtävänä oli kasata yhdessä kuvitettu kirjanen sähköstä ja sähköturvallisuudesta.

Nuorempien sarjassa Heinäjoen koulun 1.-2. luokka oli laatinut häikäisevän ”Sähköjuttuja”-kirjasen. Koko luokan yhteistyönä toteutetussa työssä yhdistyi luovuus, ahkeruus ja yhteistyön voima. Vanhempien sarjassa Kitisenrannan koulun 6B-luokka räjäytti pankin työllään ”Voltti-kissan sähköturvallisuusopas”. Visuaalisesti vaikuttava työ oli taiteellisesti lahjakkaan luokan taidonnäyte.

1-3-luokkalaisten sarjassa toiseksi sijoittui Nilonkankaan koulun 2A Kuusamosta. Kolmannen sijan nappasi oulunsalolainen Pitkäkankaan koulun 3A-luokka. Vanhempien sarjassa toiseksi sijoittui imatralaisen Virasojan koulun 5. luokka. Lapualaisen Kauhajärven koulun 5-6. luokka sijoittui kolmanneksi.

Molemmissa sarjoissa voittajaluokka palkittiin tuhannen euron palkintoshekillä.

- Suuri Sähköturvallisuuskilpailu on vakiinnuttanut paikkansa valtakunnallisena kilpailuna kouluissa. Panostamme tulevaisuudessakin sähköstä ja sähköturvallisuudesta viestimiseen eri-ikäisille, kommentoi Sähköturvallisuuden edistämiskeskuksen asiamies Lauri Mäki tyytyväisenä.