» Etusivu » Yhteystiedot » Mediakortit » sopimuslomakkeet » Sähköala-lehti
  Etsi tietoa Sähköala.fi -sivuilta:  
 
     
» Etusivu >
Ammattilaiset >Sähköalan uutisia >Uutisarkisto >2009
Tulosta sivu
     
   
 


 
     


Ensto aikoo lomauttaa noin 700 työntekijää

7.1.2009

Ensto-konserni käynnistää perjantaina 9. tammikuuta Suomen tuotanto- ja toimihenkilötehtäviä koskevat YT-neuvottelut.

Sopeuttamistoimenpiteinä suunniteltujen lomautusten arvioidaan kohdistuvan noin 700 henkilöön. Lomautukset suunnitellaan toteutettavan toukokuun 2009 loppuun mennessä.

Enston mukaan tuotantomäärät ovat vähentyneet olennaisesti kuluvana vuonna edellisvuoteen verrattuna, ja tilausten katsotaan yleisen taloudellisen tilanteen vuoksi edelleen vähentyvän keväällä 2009. Yhteistoimintaneuvottelut aloitetaan perjantaina 9. tammikuuta 2009.  

Konsernin Suomen-toiminnoista valtaosa sijaitsee Porvoossa. Enstolla on yhteensä noin 1 500 työntekijää eri puolilla Eurooppaa sekä Kazakstanissa.