Tuulisähkölle ehdotetaan 83,5 e/MWh takuuhintaa

9.4.2009

Uusiutuvan energian syöttötariffien rakennetta ja suuruutta pohtiva työryhmä luovutti 7.4.2009 tuulivoiman syöttötariffia koskevan ehdotuksensa elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle.

Työryhmä esittää, että Suomessa otetaan tuulivoimalle käyttöön markkinaehtoinen takuuhinta. Hallinnollisesti määrättävä tuulivoiman tavoitehinta olisi 83,5 €/MWh. Tuulivoiman tuottajalle maksettaisiin syöttötariffina sähkön markkinahinnan ja tämän tavoitetason välinen erotus. Loppuosan tuloista tuottaja saisi tuotetun sähkön myynnistä.

Alkuvaiheessa tariffitaso olisi kuitenkin jonkin verran korkeampi, jotta investoinnit saataisiin nopeasti liikkeelle. Työryhmä ottaa tähän tasoon kantaa loppuraportissaan kesäkuussa. Sähköntuottaja myisi sähkön itse ja hänellä olisi myös tasevastuu. Järjestelmä olisi siten markkinaehtoinen ja soveltuu näin hyvin pohjoismaisille markkinoille. Tuulisähkön takuuhinta otettaisiin käyttöön vuoden 2010 alussa ja sen kesto olisi 12 vuotta.

Uusiutuvan energian syöttötariffi rahoitettaisiin valtion talousarvion ulkopuolelta, suoraan sähkön käyttäjiltä kerättävällä maksulla. Asiaa käsitellään edelleen työryhmän loppuraportissa, joka valmistuu kesäkuussa. Syöttötariffi on tällä hetkellä käytössä 21:ssä EU:n 27:stä jäsenvaltiosta.

 

Valtioneuvoston tiedote aiheesta