Sähkö, Tele, Valo ja AV 2010 -messut vilkkaina käynnissä

4.2.2010

Jyväskylässä 3.-5. helmikuuta järjestettävillä Sähkö, Tele, Valo ja AV 2010 -messuilla on ennätysmäärä näytteilleasettajia.

Messuille osallistuu kaikkiaan toista tuhatta eri yritystä. Jyväskylän Paviljonkiin valmistui uusi näyttelyhalli vuoden 2008 lopulla, ja tämän ansiosta messujen käytössä on selvästi aiempaa enemmän tilaa ja mukaan mahtuu entistä enemmän näytteilleasettajia. Jyväskylän Messujen myyntijohtaja Ilari Tervakankaan mukaan viimeiset paikat myytiin loppuun marraskuun lopussa.

Tänä vuonna messuilla on esillä paljon esimerkiksi LED-valaistusratkaisuja ja uusia automaatioratkaisuja. Myös ammattilaisille suunnattujen tietoiskujen ja seminaarien asiasisältöön on kiinnitetty erityistä huomiota.

Ensto oli tuonut osastolleen vetonaulaksi kaksipyöräiset Segwayt, joilla ajelemista halukkaat pääsivät kokeilemaan.

”Yllättävän paljon kiinnostanut ihmisiä, kokeilijoita on välillä ollut jonoksi asti”, kertoo esittelijänä toimiva Toni Ahokas. Kulkuvälineen pystyssä pysyminen on synnyttänyt messuvieraissa paljon kysymyksiä, joihin Ahokas on vastaillut parhaan tietonsa mukaan.

Alppilux Oy:n tuotepäällikkö Toni Anttila on messuilla ensi kertaa töissä.  ”Väkeä on riittänyt ja porukka on ollut tuotteista oikeasti kiinnostuneita.” Ylipäätänsäkin messut ovat olleet positiivinen kokemus.

”Hyvä fiilis, täällä on helppo lähestyä ihmisiä. Paljon on tullut tavattua ihmisiä, jotka ovat entuudestaan tuttuja vain sähköpostin tai puhelimen välityksellä”, Anttila kertoo.

   Alppiluxin Toni Anttila
 Alppilux Oy:n tuotepäällikkö Toni Anttilalle messut ovat olleet positiivinen kokemus

 

 


Lisätietoja:
Sähkö, Tele, Valo ja Av 2010 -messut

 

    
  Jyväskylän messut 

 Jyväskylän Paviljongissa on riittänyt sähkö- ja teleasioista kiinnostuneita.

 

   Enston Segway
 Toni Ahokas opettaa halukkaille Segwaylla ajoa Enston osastolla.