Kuopiossa järjestetään asuntomessut

15.6.2010

Kuopiossa järjestetään 16.7-15.8 asuntomessut 41. kertaa. Messualueella on yhteensä 34 omakotitaloa, yksi paritalo ja kaksi rivitaloa. Tällä kertaa messujen teemana on muun muassa matalaenergiatalot.

Messuilla on nähtävillä kattava määrä erilaisia energiansäästöratkaisuja, ja asuntomessuille rakentuvista taloista suurin osa kuuluu parhaaseen A-energialuokkaan.

Messutalojen lämmitysratkaisuina nähdään mm. aurinkoenergiaa, maalämpöä, kaukolämpöä, sähköä ja vesi-ilmalämpöpumppuja.

Alueella työskennelleiden sähköalan ammattilaisten mukaan asuntomessuilla ei kuitenkaan nähdä mullistavia sähköpuolen uutuuksia, eikä sähköisen talotekniikan puolella messukohteissa hyödynnetä vielä kaikkia energiansäästömahdollisuuksia, mitä säätö- ja ohjausjärjestelmien puolella olisi ollut tarjolla. Sen sijaan esimerkiksi valaistuspuolella on nähtävissä mitä näyttävimpiä ratkaisuja.

Lisäksi messuilla on käynnissä terveellisen  ja turvallisen asumisen –tutkimushanke (TERTU).

 Epäsuora valaistus

   

 

Lisätietoa:
http://www.asuntomessut.fi/kuopio