Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi edellisvuodesta

26.5.2010

Kuva: Ilmari KoskinenVuoden 2010 maaliskuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 3,4 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 16 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Asuinrakennusten lupakuutiot kasvoivat lähes 75 prosenttia ja erityisesti erillisten pientalojen lupakuutiot kaksinkertaistuivat edellisen vuoden maaliskuuhun verrattuna. Teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot puolestaan vähenivät 45 prosenttia vuoden takaisesta.

Vuoden 2010 maaliskuussa myönnettiin rakennusluvat 2400 uudelle asunnolle, mikä on noin 65 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusille pientaloasunnoille myönnettyjen lupien määrä kaksinkertaistui ja rivi- ja ketjutalojen nelinkertaistui edellisen vuoden maaliskuuhun verrattuna. Kerrostaloasuntojen lupien määrä kasvoi 11 prosentilla.

Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakentamistilastosta sekä rakennuslupatilaston ennakkotiedoista, jotka perustuvat kuntien rakennusvalvontaviranomaisilta kertyneisiin ilmoituksiin rakennusluvanvaraisista rakennushankkeista.

Tilastokeskuksen julkaisema uutinen