Asentaja kuoli voimajohdosta saamaansa sähköiskuun Savitaipaleella

18.4.2013

Ulkomaalainen mies kuoli saatuaan sähköiskun kantaverkkoyhtiö Fingridin voimajohtotyömaalla Savitaipaleella Etelä-Karjalassa keskiviikkona aamupäivällä. 

Kantaverkkoyhtiö Fingridin voimajohtotyömaalla Savitaipaleella sattui vakava onnettomuus aamupäivällä 17.4. Onnettomuudessa menehtyi puolalaisen Selpolin palveluksessa ollut työntekijä.

STT:n mukaan mies oli Yllikkälän ja Huutokosken välisen uuden voimajohdon tarkastus- ja korjaustöissä eristimiin liittyvissä tehtävissä. Kohteessa oleva johto ei ollut käytössä. Pelastuslaitos ja poliisi saapuivat paikalle nopeasti, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on perustanut tutkijaryhmän selvittämään tapaturmaa. Tutkimuksessa selvitetään tapahtumien kulku ja olosuhteet onnettomuuden sattuessa.

Tukesin tutkijaryhmä selvittää myös sähköasentajan edustaman yhtiön työmenettelyt ja sen, miten yrityksen työntekijät niitä noudattavat. Lisäksi selvitetään, miten lainsäädännön vaatimuksia noudatettiin työmaalla ja mitkä muut tekijät vaikuttivat onnettomuuteen. Tutkijaryhmä luovuttaa Tukesille kirjallisen raportin tutkimuksesta lokakuun 2013 loppuun mennessä.

Edellinen verkonasennustöissä kuolemaan johtanut onnettomuus sattui Tukesin tietojen mukaan marraskuussa 2010, kun kytkinlaitosasentaja sai sähköiskun valmistellessaan voimajohdon käyttöönottomittausta. Sitä aiemmin heinäkuussa 2009 kuoli sähköasentaja, kun muuntajan jännitteettömyyttä ei varmistettu eikä kohdetta maadoitettu. Myös lokakuussa 2006 sähköasentaja sai kuolemaan johtavan sähköiskun ratapihalla.