Empowerin Pohjois-Suomen teollisuuspalvelut uudelle Normaint Oy:lle

21.11.2013

Empower Oy:n Pohjois-Suomen teollisuuspalvelut sekä Kajaanin sähköverkkorakentamisen palvelut siirtyvät liiketoimintakaupalla uudelle Normaint Oy:lle. 

Empowerin Kajaanin ja Raahen yksiköiden kaikki 39 työntekijää siirtyvät uuden yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä 18.11.2013 alkaen. Kajaanilaisen Normaint Oy:n ovat perustaneet Empowerin nykyisen Teollisuus-divisioonan Pohjois-Suomen yksiköiden toimiva johto.

Empower Oy:n Teollisuusdivisioonan Pohjois-Suomen yksikön johtaja Pauli Harila on yrityksen pääosakas ja uuden yhtiön toimitusjohtaja.

– Selvitimme neuvottelujen aikana Kajaanissa toiminnan kehittämisratkaisuja ja toiminnan jatkamista uuden yrityksen puitteissa. Tehtyjen selvitysten ja henkilöstön kanssa käytyjen neuvottelujen perusteella päädyimme yrityksen perustamiseen ja työpaikkojen turvaamiseen. Siirtyvä henkilöstö on erittäin osaavaa ja ammattitaitoista. Tulemme kehittämään liiketoimintaa edelleen ja uskomme toimintamme kasvuun ja laajenemiseen, Harila kertoo yhtiön tiedotteessa.