LVI-TU: Peruskorjauksiin pitää löytyä rahaa

31.7.2013

Lähitulevaisuudessa rakennusten kojauksiin joudutaan panostamaanSuomen rakennuskannan kunnossapitoa on laiminlyöty ja lähitulevaisuudessa korjauksiin joudutaan panostamaan merkittävästi enemmän kuin mitä normaali kuluminen edellyttäisi.

Omistajat eivät tiedä kiinteistöjensä kuntoa, ja jopa rakennuksen iän perusteella odotettavat korjaukset tulevat yllätyksinä. Ongelma koskee sekä julkisia, että yksityisiä rakennuksia, ilmoittaa LVI-TU.

Korjauksiin ei varauduta, joten ne jäävät tekemättä, mikä vain lisää tulevaa korjaustarvetta. Valtio on tukenut erityisesti homerakennusten ja lähiöiden korjauksia. Samalla monissa kunnissa on rahoituksen puutteessa jouduttu keskeyttämään rakennusten ylläpidon vaatimia hankkeita ja siirtämään niitä jopa 10 vuotta eteenpäin.

– Korjausvelan pienentämiseksi ei tarvitse keksiä uusia keinoja. Riittää, että varmistetaan jo tehtyjen toimenpide- ja kehittämislinjausten toteuttaminen. Ensimmäiseksi tulee lisätä omistajien tietoisuutta korjausvelan ja sen kasvun vaikutuksista. Tällöin osakkaillekin syntyy mielenkiintoa suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon, kommentoi LVI-Teknisten Urakoitsijoiden toimitusjohtaja Jari Syrjälä.

Syrjälän mukaan 100 miljoonaa taloyhtiöiden korjausavustuksiin saisi liikkeelle miljardin investoinnit ja työllistäisi 16 000 henkilöä. Valtion panostus palaisi takaisin verotuloina ja työttömyyskorvausten pienenemisenä.

Elokuun budjettiriihessä pitäisi päättää lisärahoituksesta jo tälle vuodelle, ja ensi vuoden budjetista alkaen rakentaa selkeä toimenpide- ja rahoitusohjelma rakennuskannan rappeutumisen hidastamiseksi. Kotitalousvähennys tulisi myös palauttaa aiemmalle tasolle, ja sen soveltamisaluetta laajentaa koskemaan asuntoyhtiöiden korjaustoimenpiteitä, jolloin kerros- ja rivitaloasukkaat olisivat samassa asemassa omakotiasujien kanssa.