Kaakkois-Suomeen syntyy vahva verkonrakennusyhtiö

1.10.2015

Kymenlaakson sähkö Oy ja Suur-Savon sähkö Oy valmistelevat verkonrakennusyhtiöidensä Kyvera Oy:n ja Suur-Savon sähkötyö Oy:n yhdistämistä uudeksi, kilpailukykyiseksi verkonrakennusyhtiöksi. Uuden yhtiön on tarkoitus aloittaa toimintansa 1.2.2016.

- Verkonrakennus on erittäin kilpailtu toimiala, jossa muutama iso urakointiyhtiö hallitsee tällä hetkellä markkinoita. Yhdistämällä kaksi kaakkoissuomalaista verkonrakennusyhtiötä varaudumme tulevaisuudessa yhä kovenevaan kilpailuun samalla kun säilytämme itsellämme riittävät voimavarat sähköverkon ylläpitoon ja häiriöiden selvittämiseen, Kymenlaakson sähkön toimitusjohtaja Kari Rämö kertoo hankkeen taustoista.

Yhdistämällä voimansa Kymenlaakson sähkö ja Suur-Savon sähkö varmistavat riittävän työvoiman näiden töiden tekemiseen. Suuressa yhtiössä työpanos voidaan kohdistaa sinne, missä sitä kulloinkin eniten tarvitaan. Noin 43 miljoonan euron liikevaihtoa tekevän uuden yhtiön palveluksessa on noin 220 työntekijää.

Verkonrakennusyhtiön omistajiksi tulevat nykyiset emoyhtiöt Kymenlaakson sähkö ja Suur-Savon sähkö. Uuteen yhtiöön on mahdollista liittyä tulevaisuudessa muitakin osakkaita. Nykyisistä yhtiöistä Suur-Savon sähkötyö on sekä henkilöstömäärältään että liikevaihdoltaan suurempi.

Nykyisten yhtiöiden henkilökunta jatkaa uuden yhtiön palveluksessa pääsääntöisesti samoissa toimipisteissä kuin tälläkin hetkellä. Toiminta keskittyy aluksi sähköyhtiöiden verkkoalueille ja toimipisteverkosto kattaa koko toiminta-alueen.