Polttokennolle halutaan referenssi Espoosta

3.6.2015

Espoolaisen Convionin kehittämälle polttokennolle halutaan referenssi Espoon Suomenojan jätevedenpuhdistamosta.

HSY valitsee vielä puolenkymmentä vuotta toimivan puhdistamon energiaratkaisun lähiaikoina. Polttokennon kilpailija on kaasumoottori.  Convion tarvitsee referenssiin 250 000 euron rahoituksen. Yhtiö haluaisi projektiin yhteistyökumppaneiksi muun muassa Gasumin ja Sarlinin. HSY:n johtaja Tommi Fred pitää polttokennoa mielenkiintoisena vaihtoehtona. Convionin kiinteä, paikallaan toimiva 58 kW polttokenno sopii kiinteistöjen ja vaikkapa jätevedenpuhdistamojen energialähteeksi. Suomenojalla polttokenno käyttäisi biokaasua sähkön ja lämmön tuottamiseen. Myös vety ja maakaasu sopivat sen lähtöenergiaksi. Wärtsilästä pari vuotta sitten lohkaistu Convion on ensimmäisenä yhtiönä maailmassa tuomassa markkinoille kiinteäoksidisen SOFC-polttokennon.

Tähän saakka polttokennoja on käytetty lähinnä kannettavissa ja liikkuvissa laitteissa ja koneissa. 
Italiassa Convion on lähellä kolmen polttokennon ja kuuden miljoonan euron kauppaa sikäläiselle jätevedenpuhdistamolle. Convion ei ole ainoa kotimainen polttokenno-osaaja. Vantaalainen kennovalmistaja Elcogen aikoo myydä kehittämiään kennojaan tänä vuonna jo kymmeniä tuhansia kappaleita muun muassa Japaniin ja Koreaan, jotka ovat polttokennotekniikassa johtavia maita USA:n ohella. Japanissa polttokenno on jo 150 000 omakotitalon energialähteenä.

Teksti: Esko Lukkari