Visioseminaari kokosi sähköalan vaikuttajat Heurekaan

7.5.2015

Tiedekeskus Heurekassa 6.5. pidetty sähköistysalan visioseminaari osoitti, että rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen sähköisen talotekniikan ja automaation avulla on jo hyvät valmiudet.

Visioseminaari 2015

Sähköalan vuosittain järjestettävän visioseminaarin teemana oli tällä kertaa ”Rakennamme tulevaisuutta nyt”, mikä toi runsaasti osallistujia paitsi alan yrityksistä ja järjestöistä myös muista organisaatioista, joille rakennusten energiatehokkuus tulevine rakennusmääräyksineen ovat tärkeitä.

Esitykset tarjosivat kattavan paketin asiantuntijoiden tilannekatsauksia sekä kuvauksia älykkyyden lisäämisestä rakennuksiin ja niihin kytkeytyvään infrastruktuuriin. Erityisesti aurinko- ja tuulisähkön tuotantoa lisäävät, vireillä oleviin hankkeet sekä sähköautoilun suosion jatkuva kasvu ovat hyviä merkkejä sähköalan yhteisten visioiden toteutumisesta ja etenemisestä.

Lähivuodet tarjoavat sähköistysalalle lähes rajattomat mahdollisuudet, joiden hyödyntäminen on jokaisesta toimijasta itsestään kiinni. Tärkeimmiksi keinoiksi seminaarissa nähtiin jokaisen aktiivisuus ja oma esimerkki.

Hyvinvointia Sähköllä - Visio 2030