Ensto ja Enervent vähentävät väkeä Mikkelissä ja Porvoossa

10.3.2015

Ensto Finland Oy:n yt-neuvottelut päättyivät 2. maaliskuuta 2015. Yhtiö vähentää 14 työpaikkaa Porvoosta ja 22 Mikkelistä. Enervent vähentää 22 työpaikkaa.

Enston yt-neuvottelut alkoivat 16. tammikuuta 2015 ja ne koskivat Ensto Operations -yksikön sekä Ensto Building Technology ja Ensto Industrial Solutions -liiketoiminta-alueiden henkilöstöä Suomessa. Neuvottelujen alkaessa henkilöstön mahdolliseksi vähennystarpeeksi arvioitiin noin 45 työpaikkaa.

Neuvottelujen tuloksena sovittiin henkilöstön sopeuttamistoimenpiteistä, joiden myötä Ensto Finland vähentää yhteensä 36 työpaikkaa, joista 30 on työntekijöitä ja 6 toimihenkilöitä. Vähennettävistä työpaikoista 14 liittyy Porvoon liiketoimintoihin ja 22 Mikkelin liiketoimintoihin. Enston Mikkelin tehdas valmistaa esimerkiksi sähkökeskuksia, kotelointiratkaisuja ja sähköautojen latauspisteitä. Ilmanvaihtoratkaisuja valmistava Enervent vähentää puolestaan 22 työpaikkaa.

Henkilöstövähennykset toteutetaan vaiheittain vuoden 2015 elokuun loppuun mennessä. Irtisanomisten perusteeksi kerrotaan yhtiöiden kilpailukyvyn varmistaminen pitkään epävakaana jatkuneessa yleisessä taloudellisessa tilanteessa. Ensto Finland Oy:n palveluksessa on Suomessa noin 450 työntekijää.