E Avenue osti keskusvalmistaja Maansähkön liiketoiminnan

22.1.2015

Maansähkö Oy ja E Avenue Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa E Avenue Oy ostaa Maansähkö Oy:n liiketoiminnan. Kauppa tuli voimaan 1.1.2015.

Maansähkö Oy:n harjoittama liiketoiminta; keskusvalmistus, siihen liittyvä suunnittelu, asennus- ja käyttöönottotoiminta, siirtyvät E Avenue Oy:n omistukseen.

Liiketoimintakaupassa kaikki Maansähkön työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä uuden työnantajan palvelukseen. E Avenue jatkaa kaikkien entisten Maansähkön asiakkaiden palvelemista kuten aikaisemminkin.

Keskusvalmistusta jatketaan Maansähkön tiloissa toistaiseksi. Valmistelut Vantaan ja Keravan toimipisteiden yhdistämiseksi ovat alkaneet.

E Avenuen toimitusjohtaja Esa Kauppisen mukaan kaupalla parannetaan sekä E Avenuen että Maansähkön nykyasiakkaiden tilannetta, sillä yhdistyvillä, entistä suuremmalla liiketoiminnalla on paremmat edellytykset tarjota asiakkaiden tarvitsemia monipuolisia keskusvalmistusratkaisuja varsinkin pääkaupunkiseudulla.

– Liiketoimintakaupan tuomat skaalaedut mahdollistavat muun muassa entistäkin joustavammat toimitusajat ja paremman saatavuuden esimerkiksi keskusvalmistukseen liittyvien suunnittelupalvelujen osalta, Kauppinen sanoo.

Liiketoimintakaupan myötä E Avenuen henkilökuntamäärä nousee noin 160:een ja liikevaihto noin 16 miljoonaan euroon.